Joskus sitä suoraan toivoisi, että levyjen nimet olisivat enne tulevasta. Näin ei kuitenkaan ole asiain laita kotimaisen Archimagen kohdalla. In Majestic Silence ei jätä kuulijaansa hiljaisuuteen, vaan rasittaa korvia geneerisellä ja demotasoisella black metalilla.
Archimagen parit edelliset demot eivät ole laadullisesti vakuuttaneet, eikä muutosta valitettavasti ole luvassa nytkään. Reilut kolme varttia ja kahdeksan kappaletta kattava paketti on alemman keskitason alittavaa skandinaavista black metalia. Bändin musisointi ei tunnu taipuvan sen enempää tunnelmointiin kuin raaempaan revittelyynkään. Biiseissä kuullaan niin tusinamelodioita kuin muitakin genren perusriffejä, mutta hyviksi biiseiksi ei voi rehellisesti sanoa.
Demotasolla tällaista jälkeä on tullut vastaan enemmän kuin terve mieli kykenee kestämään, mutta jostain syystä In Majestic Silence on saanut ihan levytasoisen julkaisun. Syytä on vaikea ymmärtää, sillä levylle ei ole löytynyt yhtään hyvää biisiä, mutta parit myötähäpeähetket kylläkin. Pahin näistä on Suffer the Aeon -kappaleen hämmentävä loppuhöpötys, joka ei ole tainnut mennä huokauksineen kaikkieen ihan niin viileästi kuin mitä on aiottu.
Jos biisimateriaali onkin melkoista tusinajämää, sitä samaa on myös soundi- ja laulupuoli. Bändin kireää ja kimakkaa rääkyä on vaikea kehua, kun solisti ei tunnu sen enempää taipuvan raakuuteen kuin aggressioonkaan. Ääni ei ole täysin tyypillinen, jos siitä jotain positiivista haluaa hakea, mutta suosittelisin silti tässä kohtaa ihan laulajan vaihtoa.
Kitarasoundit ovat onnettoman heikot ja ponnettomat, eikä niistä ole kirvoittamaan ryhtiä muutenkin ankeisiin riffeihin. Rumpusoundit eivät ole päässeet yhtään helpommalla: tuotanto ei tee tällekään soittimelle oikein minkäänlaista oikeutta.
Ikävä sanoa, mutta bändi ei vieläkään tunnu kehittyneen sitten kolmen ankean demonsa. Jos tästä paketista olisi ottanut vaikka pari-kolme parasta biisiä ja tehnyt niistä demon, olisi tässä vielä jotain toivoa. Mutta ei näillä sävellyksillä, sovituksilla, soundeilla ja lauluilla. Kaiken kukkuraksi levyn kansikuva on helvetin ruma.
06.12.2010, Serpent |