The Autumn Offeringin edellistä julkaisua, Requiem, tuli kehuttua aika vuolaastikin vain reilu vuosi sitten. Amerikkalaisen metalcore-yhtyeen viimeiseksi jäänyt bändin mukaan nimetty albumi ei onnistu ilahduttamaan samalla tavalla kuin välistä hyvinkin taidokkaasti melodioita ja raskautta yhdistellyt edellinen levy.

Heti albumin alkupuolella käy selväksi, että The Autumn Offering on rankentanut tyyliänsä edelliseen albumiin nähden, ja ennen runsaasti käytettyjä puhtaita lauluja ei hirveästi kuulla. Muutoinkin ryhmä käy kolkuttelemassa tällä kertaa huomattavasti enemmän deathmetallin ovia jättäen pehmeämmän ilmaisunsa taka-alalle. Vauhtiakin hidastetaan kunnolla vasta levyn lopettelevissa Bloodlust ja Myriad Black -kappaleissa, joista jälkimmäinen muistuttaa eniten Requiemin emoilusta, ja ensin mainittu taas on jarruttelustaan huolimatta enemmänkin Kataklysm-tyyppinen runttaus kuin mikään hempeilypätkä.

Vaikka Requiemilla itseäni viehättivät nimenomaan melodiset lauluosuudet, yllättäen suosikikseni uudelta albumilta nousee Hessian Blade, jossa ei kyseistä ilmaisumuotoa käytetä, vaan teho perustuu äärivauhdikkaan säkeistötykityksen ja kertosäkeen hienon kitaramelodian yhdistelmään. Sen sijaan sinne tänne ripotellut puhtaat laulut eivät tällä kertaa nouse usein edes biisien muistettavimmiksi kohdiksi.

The Autumn Offering on ihan kelvollista kuunneltavaa ja nousee keskimääräisen coremätön yläpuolelle, mutta edellisen albumin aiheuttamaa positiivista yllätystä yhtye ei onnistu uusimaan. Yhtyeen ydinhenkilöillä on kuulemma jo uutta rautaa tulessa, joten nähtäväksi ja kuultavaksi jää, onko luvassa The Autumn Offeringin perintöä jatkavaa takomista vai jotain aivan muuta.