Frontiersin väsymätön koneisto on tällä kertaa sylkäissyt sisuksistaan Prime Suspect –nimisen projektin debyytin. Ryhmästä löytyy samoja miehiä kuin Khymeran parilta viimeisimmältä albumilta ja sen kyllä kuulee. Toteutus ei valitettavasti ole aivan noiden semi-klassikoiden luokkaa. Suurin syy tähän on vähemmän kyvykäs vokalisti, mutta eipä Olaf Senkbeil sentään keskinkertaista huonompi ole. Kosketinsoittaja Daniele Liveranin kyvyt ovat kaikkien asianharrastajien tiedossa, eikä miehen voi sanoa aiheuttavan tälläkään kerralla pettymystä.
Prime Suspectin pomp rockilta haiskahtavat biisit omaavat tarttuvat hetkensä ja muut koukkunsa kuten kuuluukin. Nyt vain parhaat paukut ladataan kolmeen ensimmäiseen biisiin ja loput jätetään varastoon. Levyn surumielinen tunnelma käy biisi biisiltä tylsemmäksi, koska nopeita kappaleita ei lupaavan alun jälkeen ole riittävästi. Kitaristi Tommy Ermolli väläyttelee innostutuneesti sooloillen, mutta eipä komppaus tunnu samalla tavoin kiinnostavan. Jotenkin tuntuu, että tälle levylle on kerätty Khymeran sessioissa yli jääneet raidat. Ei meno aivan toivotonta ole, varsinkaan jos haluaa kuunnella reilumman määrän puoliballadeja yhdellä kertaa.
03.12.2010, Ismo Karo |