Stam1nan vanhat demonauhotukset ovat pyörineet verkossa aktiivisesti siitä lähtien, kun yhtye signattiin Sakaran talliin ja omaa nimeä kantava debyyttikiekko sinkaisi yhtyeen suomalaisten karvapäiden tietoisuuteen. Ilmeisestikin nettietsintää ja kyselytulvaa rajoittaakseen Stam1na työntää pihalle kokoelman, johon on kerätty yhtyeen ”vähiten nolostuttavat” tuotokset. Englanninkielisiä raitoja ei ole kelpuutettu mukaan muuta kuin Brainrape-demon nimiraidan verran. Mutta onneksi kaikki oleellinen suomeksi laulettu demomateriaali on tallella.
Stam1nan ominaissoundi on yllättävän hyvin läsnä jo vuoden 2002 Vihaa-demolla. Soundin kehitystä on hyvä seurata julkaisu julkaisulta, ja yhtyeen viimeiseksi jäännellä Lihaa-demolla yhtye oli jo hyvin lähellä bändisoundia, jota kuullaan debyytillä.
Stam1nan kehittyminen demoajoista levyttäväksi yhtyeeksi on dokumentoitu hyvin Vanhaa paskaa –kokoelmalle. Matka hellyyttävästä Brainrape-vedosta Sananen Lihasta –kappaleeseen on melkoinen. Lisäksi mukaan mahtuu useampi biisi, jotka eivät ole varsinaiselle studiolevyille päätyneet.
Kiekko on epäilemättä pakkohankinta Stam1na-faneille, mutta Reijo Randomkuuntelijan ei kiekkoon tarvitse investoida, ellei sitten halua myös kuulla Raja-levyltä ylijäännyttä Yhdeksän tien päät –kappaletta, joka on ihan kelpo Stam1na-ralli. Samoin Kadonneet kolme sanaa –kappaleen vuoden 2004 demoversio on aika… vänkä.
26.11.2010, Niko Kaartinen |