Venäläinen Psilocybe Larvae ei nimensä perusteella houkuttele, vaikka onkin saanut nimensä erinomaisuutta hipovan Tiamat-kappaleen mukaan. Vaan kun yhtyeen kolmas kokopitkä pärähtää käyntiin, kyseenalaistan ensin ajattelemani: Non-Existence ei kuulostakaan lainkaan hassummalta tekeleeltä, vaikkei tässä uutta Wildhoney-levyä ollakaan tehty.

Non-Existence on sikäli hankala levy, ettei se tunnu suosiolla istuvan yhteen, tai edes kahteen metallikarsinaan. Levyn melodinen, tunnelmallinen ja raskas anti on toisaalta velkaa niin kuolonmetallille kuin pehmeämmällekin ärinälle. Toisaalta se taas tuo mieleen jotkin doom(/death) metal -levytykset, ja on kai tässä paljon vivahteita myös dark metalin suuntaan. Vaan kuten taiteellista vapautta kaipaavat artistit ja kuuntelijat sanovat: viis genrestä, kunhan musiikki on hyvää.

Ja sitähän levy ainakin osittain on. Se toinen puoli ehkä jää sinne vähemmän hyvälle puolelle, mutta keskinkertaiseksi tusinatuotteeksi tätä tekelettä on kohtuutonta kutsua. Bändi yhdistelee musisoinnissaan raskaita riffejä saumattomasti niin melodisempaan antiin kuin koskettimiinkin, ja yhtye osaa toisaalta hyödyntää laulupuolella örinän lisäksi myös miellyttävällä puhtaalla äänellä varustettua solistiaan. Näissä osioissa onkin jotain samaa kuin My Dying Bridessa, joskin selvästi enemmän deathin puolelle kallellaan ollen ja luonnollisesti vähemmän tuskallisen kuuloisena.

Mitään järisyttävän mieleenpainuvaa tavaraa Non-Existence ei kuitenkaan ole. Sillä on hyvät hetkensä kuin myös tylsemmät momenttinsa, sekä paljon näiden kahden ääripään välille jäävää menoa. Yhtä kaikki, homma on hyvin viimeisteltyä ja laadittua, eikä bändi arkaile fiilistellä rauhallisempien osioiden kohdalla. Myös soundit ovat hemmetin hyvällä mallilla: selkeä ja voimakassoundinen ulosanti on miellyttävää kuultavaa, ja samalla kuitenkin kliinisen muovimenon välttävää.

Psilocybe Larvae on meikäläisen kirjoissa tällä esityksellä kiinnostava tuttavuus. Parannettavaa ja petrattavaa toki riittää, kuten monilla muillakin, mutta enemmän tällä levyllä on tehty oikein kuin väärin, ja se on nykypäivänä jo jotain se.