Russel Allen ja Jorn Lande ovat kaksi planeettamme parasta heavy/power metal -vokalistia tällä hetkellä. Kyseessä on jopa kaksi niin mahtavaa vokalistia, ettei välillä tiedä, kumman päähän sen kaikkein parhaimman äänen kruunun laskisi. Mikä voisi mennä pieleen, kun näitä kahta kuullaan tasapuolisesti saman projektin alla ja vieläpä jo kolmannella albumilla viiden vuoden sisällä? Tosiasiahan on silti, että kaksi parastakin ääntä vaativat laulettavakseen kovatasoista kappalemateriaalia, minkä suhteen Magnus Karlsson on ollut aina pieni kysymysmerkki.

Mikäli projekti Allen / Lande on edelleen jollekin vieras, on heti kärkeen todettava, ettei Magnus Karlsson tähtää albumeillaan esimerkiksi Jorn Landen tähdittämän Masterplanin perinteitä kunnioittavaan power/heavymetallin tai Russel Allenin Symphony X:n kipakan progemetallin suunnille. Sen sijaan The Showdown sisältää noin tunnin verran melodista metallia, josta voi löytää osasia niin perinteisen kasarihtavan heavyn, hillitymmän ysärihtävän powerin kuin silkan hardrockinkin suunnalta. Tukutuku-poweria tai laajoihin instrumentaalisuuksiin tukeutuvaan progepornoon ei siis kallistuta missään vaiheessa, mikä antaa hyvin tilaa aiemmin mainituille laulajille, joita tuskin on tarpeen lähteä kehumaan erikseen enää The Showdownin tapauksessa.

Huipulta tiputtaudutaan hieman alemmas siinä vaiheessa, kun The Showdownin voi huomata edeltäjiensä tapaan olevan kyllä ihan kelvollisesti kulkeva albumi, mutta ei sen enempää. Koko albumin parasta antia ovat nimittäin ehdottomasti juuri laulajat, jotka hekin voisivat monin paikoin yltää selvästi syvempiin tulkintoihin ja toisaalta paremmille tasoille puhtaasti melodioitten suhteen. The Showdown etenee sen verran tasaisesti, että siltä on aluksi vaikeaa erotella niitä selkeimpiä jyviä akanoista. Lopulta käy kuitenkin yhtä selväksi, kuinka yhdentoista kappaleen joukosta erottuvat edukseen selkeästi raskas Never Again, komeilla melodioilla kyllästetty Turn All Into Gold, juustoisien balladien parhaita puolia yhdistelevä Copernicus ja tuplamelodioillaan harmoniat äärimmilleen vievä We Will Rise Again. Tämän nelikon ympärillä törmätään puolestaan niihin tekijöihin, jotka edustavat toisille taattua Magnus Karlssonia ja yhtä monelle taas hajutonta ja väritöntä tasapaksua melometallia suoraan liukuhihnalta. Tähän ilmiöön törmätään erityisesti albumin raskaimmissa ja kiivaammissa kappaleissa.

Viimeistään tässä vaiheessa suhtautuminen Allen / Landeen saattaa vaikuttaa hieman kyyniseltä, mutta Magnus Karlssonin puolustukseksi on todettava, ettei albumi missään vaiheessa varsinaisesti huonon puolelle lipsahda. Liian usein tulee vain ajateltua sitä seikkaa, mille tasolle The Showdownin kaltainen albumi yltäisi, jos sillä laulaisi yhtä keskinkertaisia laulajia, kuin mitä itse musiikki tasaisimmillaan edustaa. Tämä kaikki on helppoa unohtaa parhaiden kappaleiden kohdalla, mutta liian usein Magnus Karlsson ei vain kykene pitämään parasta tasoaan yllä.