|
01. Theoretic Vanity
02. Sacrifice
03. Shattered Mask
04. Individuality
05. Victim
06. D.C.
07. Endless Recursion
08. Masquerade
09. Life Painted Dead
10. Black Void
11. Divine Tautology |
Göteborg on lähinnä tunnettu yltiömelodisten metallibändien pääkaupunkina, mutta Shubend kehtaa tehdä tapaan poikkeuksen ja yllättävän omaperäisellä tyylillä myös. Kyseessä on nelimiehinen orkesteri puuhastelemassa teknisen, jatsahtavan ja jonkin verran thrash-vivahteisen death metallin kera. Vaikka toisaalta biisien riffit ovat raskaita ja sounditkin jyrähtelevän kuuloisia, on tunnelma hieman ontonlainen, ikään kuin pystyyn kuollut kelo. Soitto on monipuolista ja teknistä, eikä soittajia voi soittotaidon puutteesta syyttää. Sen sijaan oikeasti onnistuneiden ja mukaansa tempaavien biisien kehittämisessä kavereilla olisi varaa petrata ja runsaasti, sillä levyn biisit tuntuvat pitkästyttäviltä, mikä ei todellakaan johdu biisien tai levyn pituudesta - sitä kun on siunaantunut huimat 35 minuuttia kymmenelle eri biisille yhteensä. Vokaalit eivät ole varsinaisesti kunnollista örinää, vaan tavallaan karheaa ja rujompaa huutoa. Kokonaisuutena levyä vaihtaa kuivuus ja monotonisuus, jota ei poista rumpalin osaava soitto ja pidemmän päälle myös virvelin paukkuva äänikin alkaa häiritä. Jos arvostelisin teknisyyttä, voisin antaa pari piirua paremman arvosanan, mutta musiikillisena teoksena levy jää kiinnostamattomaksi tekeleeksi.
18.01.2003, Serpent |
|