Kuka muistaa Sarayan, 90-luvun alussa kartalta kadonneen, parin platan verran iloista naislauluista hardrockia veivanneen ryhmän? Pittsburghin ja Philadelphian välimaisemista Red Lionin pikkukaupungista ponnistavan Halestormin rokkaavimmista biiseistä tulee mieleen, että Saraya on tehnyt comebackin. Aikakoneella ja nykyaikaisemmin biisein.
Levyn aloittavan energisen biisikaksikon jälkeen pienemmälle pykältäessään Halestormin altsurokkailu tuo mieleen kymmenet muut jenkkiyhtyeet, joista lähimpänä hitusen heikomman version Shinedownista (jonka levyllä vokalisti Elizabeth "Lzzy" Hale on joskus vieraillutkin). Familiar Taste Of Poison -balladissa tallustellaan Evanescencen takapihalla ja kun vaihteisto kääntyy asentoon "pop", niin kuulija voisi hyvinkin Bet U Wish U Had Me Backin, I'm Not An Angelin tai Love/Hate Heartbreakin kohdalla luulla kuuntelevansa rokimmaksi säröttyä Kelly Clarksonia, Carrie Underwoodia tai mitä näitä ison budjetin amerikkalaisia mainstream-poprock-tyttöjä nyt onkaan. Hardrockista on siis edelleen kysymys, mutta huoletta voidaan sanoa, että Halestormilla on kaupallinen potentiaali, jolla on mahdollisuudet vedota huomattavasti hardrockin kuuntelijoita isompaan yleisöön.
Halen sisarukset (velimies Alejay soittaa yhtyeessä rumpuja) ovat kirjoittaneet näitä kappaleita varhaisista teinivuosistaan saakka joten materiaalia levyä varten on varmasti riittänyt. Se kuuluu. Biiseissä ei ole yhtään ylimääräistä ilmaa, vaan ne ovat puhtaaksi jalostettua virheettömän peilikirkasta amerikkalaista unelmaa. Ne vetoavat takuulla jokaiseen, joka amerikkalaisesta mielenlaadusta mitään ymmärtää. Ennustankin yhtyeestä kotimantereellaan valtaisaa menestystarinaa sillä bändi on löytänyt linjansa ja hionut sen umpikaupalliseen huippuunsa jo ennen debyyttilevytystään. Pakkohan sellaista on kunnioittaa, vaikka Halestormin välitön amerikanrokki ei välttämättä vetoa täkäläiseen pohdiskelevampaan mielenmaisemaan.
Armottomalla parinsadan keikan vuositahdilla rundaavan Halestormin taidot voi ensimmäisen kerran Suomessa todistaa Disturbedin Helsingin-keikan lämmittelijänä marraskuussa. Kannattaa ehkä mennä nyt, sillä ensi kerralla Halestorm saattaa palata omalle keikalle, jenkkilistan ykkösenä ja kalliimmin lipuin.
06.11.2010, Mape Ollila |