Kansitaide Draugnim
Horizons Low
CD
[ Spinefarm Records ]

( 7 )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä! Osta CDON:ista
01. The Last Of Kin
02. Fear And Fey
03. One Of Lost
04. Shunned Wanderer
05. Cursed The One
06. The Weeper's Way
07. Bastion

50:09

Kahden vuoden takaisella Northwind's Irellä albumikantaan kiinnittynyt Draugnim heittää Horizons Low'lla hommat isolleen. Itse asiassa niin isolleen, että bändin kakkoslätyllä on käytössä oikeastaan enää kaksi vaihdetta: eeppinen ja eeppisempi. Eeppisyys on Draugnimin edustamalle pakanahengessä etenevälle, ajoittain folkahtavia ja blackeja elementtejä mukaan sekoittavalle metallille luonteva olomuoto, ja bändi hoita hommansa kaikin puolin esimerkillisesti, mutta kieltämättä osa 50 minuutin annoksesta menee yksipuolisuuden vuoksi itseltäni hieman ohi.

Bändi pyrkii tuomaan musiikkiinsa variaatiota päästämällä paikoin koskettimet kuohumaan biisien ylle, mutta yltäkylläisen paisutettu - epäilemättä joillekin sellaisenaan mieleinen -  soundimaailma ei tästä lisähappea saa. Myös pariin otteeseen kuultavat akustiset introt ja outrot ovat lähinnä puolivillainen yritys tuoda levylle kontrastia. Parhaimmillaan Draugnimin eeppisyys on kuitenkin niin läpitunkevaa, että sille on vain pakko antautua. Levyn lyhyin biisi, reilut viisi minuuttia kellottava Shunned Wanderer, on alusta loppuun hellittämättömän herkullista melodiavyörytystä. Myös päätösraita Bastionin intensiivisessä tunnelmassa ja kitaraliideissä on jotain sellaista, mitä useimmat pakanametallibändit onnistumatta halajavat levyilleen. Muiden biisien kohdalla täysosumat eivät kestä koko kappaleen mittaa, mutta esimerkiksi Fear and Feyn kuulaat kitaramelodiat ovat mainitsemisen arvoinen hetki. Avausraita The Last Of Kin on puolestaan levyn kosketinvetoisemmista kappaleista onnistunein tuoden etäisesti mieleen jopa Summoningin.

Vaikka albumikokonaisuutta voisikin sanoa laadukkaaksi, levyllä on musiikillisesti liian paljon keskitien ratkaisuja. Pyrkimyksiltään jylhä One Of Lost jää tunnelmaltaan hivenen laiskaksi vedoksi, kun taas levyn kenties blackmetallisinta veisua, Cursed The Onea, vaivaa yksiulotteisuus. The Weeper's Way on levyn hidastempoisin sävellys, jonka sointuja raastavat riffit ovat lähinnä tylsää kamaa. Tuntuukin, että mukavuusalueellaan toimiessaan Draugnim on jopa melko kova bändi, mutta kun se yrittää tuoda musiikkiinsa leveyttä ja laveutta tempon ja tunnelman vaihtelujen kautta, paletti ei pysy yhtä hyvin kasassa.



28.10.2010, Antti Korpinen
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Northwind's Ire
Northwind's Ire
[ CD ]
http://www.draugnim.com http://www.myspace.com/draugnim Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 2287
Palaa »
 
Bookmark and Share