Rabenholz toistaa monen nykybändin ongelmaa virheistä oppimatta: täyspitkää levytystä ilman (julkaistuja) demoja tai minilevytyksiä. Lopputuloskin on, valitettavasti, sen mukainen: tusinakamaa huonolla tuotannolla vailla tyylitajua.

Puolituntinen Akt I on kuin koulukirjaesimerkki jotain sinne päin -henkisestä levytyksestä. Reipastempoista, melodista black metalia rujosti toteutettuna. Teoriassa, kyllä, käytännössä sellaista huonosti tehtynä. Surisevat ja ulisevat kitarat toimivat rummuille alisteisina, heikolla ulosannilla pöristen. Rummut nakuttavat soundimaailmaa särkien ja valitettavasti vielä paikoin rumpukoneelta kuulostaen. Etenkin runsaissa tuplabasarikohdissa tämä tuntuu valitettavan rasittavalta. Vaikka ilmeisesti masterointi on mitä on, niin levy silti soi hieman hiljaa, joka vain vahvistaa käsitystä siitä, että levyn tuottaja ei ole ollut työnsä tasalla.

Itse huonojen soundien alta löytyy vain lähes keskitasoista, tai oikeammin sanottuna sitä tavoittelevaa biisimateriaalia, joka ei kykene tarjoamaan mitään hyvää syytä kuuntelunautinnon jatkamiseen. Eivät riffit ole törkeän huonoja tai kuuloelimiä kiduttavia, mutta niiden laatu on sitä tasoa, että pärjäisin hyvin ilmankin. Eikä levyn syntikka- tai selloanti liioin kokonaisuutta paranna. Hyvin keskinkertaista työtä tekee myös bändin solisti Totenfrost. Parasta levyssä ovatkin sen lyhyet, heimomusiikkihenkiset intro- ja outro-osuudet - ja näillä ei vielä paljoa juhlita. Rabenholz, tuomitsen teidät seitsemän vuoden demokoeajalle synneistänne metallimusiikin kulttuuria kohtaan.