New Jerseyn Ill Niño on edennyt viidenteen albumiinsa, ja tarina on pitkälti sama, mitä yhtyeen aikaansaannoksia seuranneet jo osaavat odottaa. Läsnä ovat niin murskariffit, lattarivaikutteet kuin Cristian Machadon huutojen ja laulujen vuorottelukin. Espanjan kieltäkin kuullaan edelleen enkun seassa, tosin kuulemani mukaan yhä pienenevässä roolissa.
Ensimmäiset kolme raikkaasti kulkevaa rallia kääntävät peukun jo kovastikin pystyyn, mutta levyn edetessä pidemmälle käy selväksi, ettei Ill Niño vieläkään pääse täysin yli pahimmasta synnistään, eli materiaalin keskinäisestä samankaltaisuudesta ja tasaisuudesta. Yhtyeen musiikissa kuultavat sinänsä omaperäiset latinalaiseen amerikkaan viittaavat lyömäsoittimetkin herättäisivät vaikuttavampia tuntemuksia, jos niitä ei käytettäisi aivan joka raidalla.
Levyn jälkipuoliskolta positiivisimpia tuntemuksia herättävät If You Were Me ja Ritual, joista jälkimmäisessä vahvat lattarivaikutteet toimivat kenties parhaiten albumilla. Smashing Pumpkinsilta coveroitu Bullet with Butterfly Wings on myös vääntynyt kelvollisesti Ill Niño -muottiin, sillä kappaletta olisi hankala edes erottaa yhtyeen originaalin materiaalin seasta, ellei sitten levyn muita kappaleita suoremmalla tavalla tarttuvan kertosäkeen ansiosta.
Parhaimmilla hetkillään levy ansaitsee hyväksyvän päännyökkäyksen ja ihan hyvä -leiman. Bändin vanhat fanit tuskin pettyvät Dead New Worldiin, ja levy voi myös tarjota välimuodon niille, joille Soulfly on turhan rankkaa ja Soilwork liian imelää.
29.10.2010, Sami Kontio |