|
01. The Revelation Embodied
02. Hollow
03. Dark Side Of The Sun
04. Sleep
05. To Be Remembered
06. Beyond Fate
07. 101
08. The Sacrifice
|
Earache teki pienoisen kulttuuriteon uudelleenjulkaistessaan ruotsalaisen Cult Of Lunan debyyttilevyn, joka alun perin tuli markkinoille Rage Of Achilles –levymerkin kautta. Saatekirje sanoo että alkuperäistä levyä otettiin vain parin tuhannen kappaleen painos, ja sen olleen jo pitkän aikaa kaupoista loppu. Eli hyvä teko, etenkin kun CoL on taas valokiilassa tehdessään toista Euroopan rundiaan (joka ylettyy myös Suomeen saakka, yhtye veivaa Stella Starissa 6.9.2003).
Niille, jotka Cult Of Lunaa eivät entuudestaan tunne, voisi musiikkia kuvailla ihmeelliseksi doomin, deathin ja progressiivisen metallin ristisiitokseksi. Yhtye ei edusta varsinaisesti yhtäkään edellä mainittua tyylisuuntaa, mutta silti se lainailee hieman kaikista mainituista genreistä. Todetaan se taas kerran: Jos Pink Floyd tekisi death metallia, se olisi Cult Of Luna.
Musiikillisesti yhtyeen debyytti ei poikkea huomattavasti sitä seuranneesta ”The Beyond” –levystä. Yhtyeen musiikki vierii myös tällä levyllä samalla hitaalla, mutta murskaavalla voimalla kuin The Beyondilla, mutta musiikillinen yhtenäisyys ei ole kuitenkaan samaa luokkaa. Kaikki kappaleet ovat tehokkaita vetoja, mutta silti tältä levyltä puuttuu se sama punainen lanka, joka ”The Beyondilla” oli hyvin vahvasti läsnä. Mikään ei aja kuuntelemaan debyyttilevyä lävitse yhdellä istumalla. Silti se on musiikillisesti erittäin vahva suoritus.
Pakko kyllä nostaa hattua yhtyeelle sellon käytöstä musiikissa. Kyseinen jousisoitin on aivan pistämätön tunnelmanluoja tällaisessa hitaammassa, maalailevassa musiikissa. Tämän vuoksi omaksi suosikikseni levyltä nousee ylitse muiden ”Hollow”, sillä biisin loppuosion sellosooloa voisi kuunnella vaikka viikon putkeen. Ja vanhat tottumukseni tuntien näin päädyn vielä tekemäänkin. Myös kakkosjulkaisulla säväyttäneet samplet ovat läsnä debyyttilevyllä, tosin väittäisin niiden käytön olevan nyt vieläkin hienovaraisempaa.
Cult Of Lunan debyyttilevy on erittäin vahva suoritus, mutta sitä seurannut The Beyond on vieläkin parempi. Kummankaan kanssa ei käy aika pitkäksi.
21.07.2003, Niko Kaartinen |
|