Peikot ovat kautta aikain olleet enemmän tai vähemmän näkyvässä roolissa skandinaavisen mytologian sivustoilla. Bändeiksikin näistä on kasvettu, aina yhtyeiden nimiä myöden, mutta tuntuisi siltä, että viime vuosina yhä harvemmin näiden merkittävämmässä kotimaassa, Norjassa. Vastikään debyyttikokopitkänsä julkaissut Faanefjell pyrkii hyvittämään tätä menetystä kokonaisen konseptilevyn edestä.

Kliseistään huolimatta Trollmarsj on varsin elinvoimainen ja pirteä levytys. Se ei piilottele peikko- ja fantasiaviitteitään mitenkään, eikä liioin yritä olla omaperäinen yhdistelemällä folk-ideoita black metaliin. Päin vastoin, Faanefjellin meno on kuin paluu Norjan kultaiselle 90-luvulle kaikessa hörhöydessäänkin ja musiikissa kuullaan niin genren tyypillisiä syntikkasovituksia, kitarariffittelyä kuin ärinälauluakin. Myös ne edellä mainitut folk-vivahteet ovat läsnä hyvin tyypillisin tavoin: munniharppua, viulua sekä väliin vähän tarinankerrontaa.

Ennen ensimmäistäkään levyn pyörityskertaa olin jo henkisesti varautunut johonkin äärimmäisen noloon kliseekimppuun myötähäpeää aiheuttavalla tuotannolla ja väkisin väännetyillä, muka-hauskoilla huumorihetkillä varustettuna. Ilmeisesti olen kuullut menneisyydessä liian monta noloa folk/black metal -tapausta, koska kyllähän ihan jo pitkän linjan roolipelinörttinä ja fantasia- & mytologia-aiheista kiinnostuneena pitäisi tällaiselle antaa mahdollisuus neutraalilta pohjalta. Vaan mitenpä sitten kävikään: Trollmarsj yllättää positiivisesti, tarjoten levyllisen hyvin tehtyä, mukaansa vievää ja ennen kaikkea ne nolot hetket välttävää menoa. Norsecoren bm-kliseitä on vaikka millä mitalla, eikä tuo peikkotarinointikaan aina itseään vakavasti ota, mutta siitä huolimatta tai juuri sen takia levy toimiikin niin miellyttävästi - vaikka rehellisyyden nimissä tästä pitkä matka vielä mestariteokseen onkin.

Tuotantopuoli on puolestaan sen verran top notch -laatua, että kiitettävää jälkeä olevalle levylle on annettava vankkumattomat ja suorasukaiset kehut. Kitarat soivat raskaasti, rummut niin ikään selkeästi ja jykevästi, eikä muidenkaan soittimien tallentamisen tai toistamisen kohdalla ole tehty halpoja kompromisseja. Solistipuolen rikas äänenkäyttö perusraakkunasta peikkoroolituksiin on hyvää, erityisesti tälle levylle sopivaa jälkeä. Viilausvaransa kanssakin Trollmarsj on mukava levy, jota on miellyttävä kuunnella sen helposti lähestyttävän materiaalinsa takia.