Kansitaide KOKOELMA
Whom the Moon a Nightsong Sings
2CD
[ Prophecy Productions ]

( 8- )
CD1:
01. Vàli: Hoestmelankoli
02. Empyrium: The Days Before The Fall
03. Nest: Summer Storm (acoustic)
04. Nebelung: Ich würd es hören
05. October Falls: Viima
06. Ainulindalë: A Year Of Silence
07. Les Discrets: 5 Montee Des Epies
08. Les Discrets: Apres l'Ombre
09. Musk Ox: Solstice
10. Havnatt: Dagen Og Natta
11. Dornenreich: Dem Wind Geboren
12. Vàli: Haredans I Fjellheimen

CD2:
01. Nhor: Upon The Wind Its Wings Beat Sorrow Into The Stars
02. Ulver: Synen
03. Neun Welten: Pan
04. Tenhi: Kausienranta
05. Bauda: Ocaso (acoustic)
06. Orplid: Stille (Demo)
07. Nucleus Torn: Krähenkönigin III
08. Lönndom: Språnget Ur Ursprunget
09. Syven: How Fare The Gods?

Sanotaan se kerrankin lyhyesti: yltiöromanttisesti nimetty Whom the Moon a Nightsong Sings on pätevä neofolk-kokoelma. Noin puoliksi Prophecy Productionsin omilla bändeillä ja puoliksi lainabändeillä miehitetty kokoelma on 21 kappaleen mittainen matka pääosin melankolisiin sielunmaisemiin, jotka puetaan musiikiksi ennen muuta luontomystiikalla ja akustisella instrumentaatiolla.

Levyllä on paljon laadukasta musiikkia, mutta idearikkauden ja omaperäisyyden – jopa visiönäärisyyden – suhteen kokoelman bändit on helpohko jakaa mestareihin, kisälleihin ja oppipoikiin. Aloitetaan viimeksi mainituista. Baudan ja Musk Oxin esitykset ovat esimerkkejä kappaleista, jotka eivät nouse juuri luontodokkarin taustamusiikkia korkeampiin sfääreihin. Ne ovat yksinkertaisesti liian tyylipuhdasta ja varovaista tavaraa. Akustinen kitara soi kohtalokkaasti iltanuotion valossa ja viulu vaikeroi. Kakkoslevyn avaa Nhor kuulostaa sen sijaan pintapuoliselta pianokoristelulta; pätkä leffascoressa, ehkä, mutta missä on se idea, jonka pitäisi kantaa läpi biisin neljän minuutin keston? Korvat eivät oikeastaan valita sen enempää Nhorin, Baudan kuin Musk Oxinkaan kohdalla, mutta sielua ne eivät kaikukopaksi muovaa. Orplidin demobiisi on sen sijaan levyn kappaleista ainoa, joka heikkoine instrumenttimallinnuksineen on tuotannollisesti epäonnistunut tekele.

Kisällin epitoomi tällä kokoelmalla on October Falls. Voisi sanoa, että yhtyeellä on oma tunnistettava tyylinsä tehdä akustista musiikkia. Vaikka tämä tyyli ei ole huiman seikkailuhenkinen, on bändin laadukkuuteen voinut aina luottaa. Toinen tällainen yhtye on saksalainen Neun Welten, jonka musiikki horjuvine puhallin- ja viulusovituksineen on myös aavistuksen tyypillistä mutta silti tunnistettavaa ja laadukasta. Tälle kokoelmalle heitetty yli kahdeksanminuuttinen biisi osoittaa jälleen kerran sen, että orkesterin tulisi harkita turhan tasaista tahtia lyövän rumpurytmityksen roolin pienentämistä entisestään. Tämänkin kappaleen parhaat hetket ovat selkeästi niitä, joissa liian tanakka rumpalointi leikkaa pois suuren osan musiikin koskettavuutta. Kolmantena kisällinä sopii nostaa esiin norjalainen Vàli, jonka Prophecy-debyyttiä on saatu odottaa jo useampi vuosi. Kokoelmalle kahdella lyhyellä biisillä osallistuvalla bändillä on paljolti October Fallsin tyylinen hivenen yksitoikkoinen mutta silti koskettava tapa kirjoittaa biisejä. Hoestmelankoli on bändin kahdesta biisistä selkeästi se parempi. Ilmeisesti se Vàli-albumikin on viimein nauhoitettu valmiiksi. Nucleus Tornin täysin akustisen kitaran varassa kulkeva sävellys ei sekään ole sieltä monimutkaisimmasta päästä, mutta se tuntuu kaiken viulunvongutuksen keskellä piristävän karsitulta kappaleelta.

Ennen vähintäänkin nimellisiin mestareihin siirtymistä puhutaan hetki levyn yllätyksistä. Otetaan niistäkin ensimmäisenä ne ikävämmät. Les Discretsin osallistumista kokoelmalle voi ylipäätään hieman ihmetellä, sillä bändin keijukais-shoegazen suuntaan työntyvä Apres l'Ombre on osittain sähköisen instrumentaationsakin vuoksi turhan korkealentoinen veto muuten maanläheisellä vaikka sitten ajoittain pompöösillä kokoelmalla. Bändillä on potentiaalia selkeästi parempiinkin sävellyksiin, kuten keväinen pitkäsoittodebyytti osoitti. Myös jonkin verran sähköisiä instrumentteja hyödyntävä Havnatt liitelee keskimääräistä korkeapaineisemmassa ilmassa. Naislaulu ja koskettavat laulumelodiat saavat samanaikaisesti aikaan pohjoismaista yleistunnelmaa ja The Gathering -suuntaisia viboja. Uskoisin, että tästä käsittääkseni vapailla markkinoilla olevasta duosta kuullaan vielä lisää. Dornenreichin mies, kitara, viulu ja jalkatamburiini -nelinäisyyteen hengitetään enemmän tenhoa kuin koko In Luft geritzt -täyspitkällä (2008) yhteensä, joten kappaletta voi pitää onnistuneena. Nostatus ja dynamiikka vastaavat paljolti sitä, mitä bändi parhaimmillaan saa livenäkin aikaan. Kokoelman positiivisin yllätys on kuitenkin myös sinänsä mallikkaan Nest-yhtyeen taustalta löytyvän A. Tolosen uusi projekti Syven, jonka 14-minuuttinen How Fare the Gods? -kappale on paitsi levyn synkintä ja shamanistisinta myös parasta antia. Sen erikoislaatuisuutta alleviivaa toki myös se, että neofolk on biisissä vain yhtenä elementtinä. Kappaleen onnistuneet laulu/puheosuudet, sen ambientmaisuus ja minimalistinen syvyys tekevät siitä poikkeuksellisen tapauksen tätä kokoelmaa laajemmassakin perspektiivissä. Kenties sävellyksestä olisi voinut muutaman minuutin saksia pois ilman, että tehoa olisi menetetty, mutta tällaisenaankin se on osoitus projektin huimasta potentiaalista.

Miten ne nimelliset mestarit – joita ilman väittäisin, että suurinta osaa tämänkään kokoelman bändeistä ei olisi edes olemassa – sitten pärjäävät Syvenelle ja muille melko koville haastajille? No, ihan hyvin. On harmillista, joskaan ei taannoisen massiivisen juhlakokoelman vuoksi yllätys, että Tenhiltä ei kokoelmalle ole saatu ennenjulkaisematonta materiaalia, eikä Kausienranta edes ole bändin sakeinta tavaraa, mutta tämäkin kappale osoittaa Tenhin olevan yksi nykypäivän kovimmistä neofolk-nimistä. Nimenomaan Tenhin sävellyksellinen näkemyksellisyys ja kunnianhimo erottavat sen toinen toisiltaan kuulostavilta neofolk-projekteilta. Kokoelman varttuneempaa osastoa edustavat lisäksi jo ajat sitten muille metsästysmaille siirtynyt ja kehitys edellä uraansa tehnyt Ulver sekä tällä kokoelmalla paluunsa tekevä saksalainen Empyrium. Jälkimmäinen on asianmukaisesti mukana uudella sävellyksellä, joka onkin ylväine laulu- sekä urkusovituksineen varsin tervetullutta materiaalia, vaikka se vähän turhan tavanomaisen rankaksi "akustiseksi metalliksi" loppua kohden muuttuukin. Ulverin, joka esiintyy kokoelmalla hieman harvinaisemmalla akustisella kappaleella, löytyminen kokoelmalta tuntuu puolestaan jo symbolisesti tarpeelliselta; käynnistihän bändi melkoisen ilmiön vuoden 1996 Kveldssanger-albumillaan. Siitä on jo osoitus Synen-biisin musiikillisen kielen toistuminen monessa muussa kokoelman kappaleessa. Nykymittapuulla biisi ei siis ole enää poikkeuksellinen, mutta se on silti kestänyt ajan hammasta kohtuullisen hyvin. Vaikka kyseessä onkin laadukas kokoelma, ei samanlaista kestävyyttä uskalla ennustaa kuin aivan muutamalle näistä 21:stä kappaleesta.



29.10.2010, Antti Korpinen
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
L.V. Beethoven - Ode To Perfection
L.V. Beethoven - Ode To Perfection
[ Digital ]
A Tribute To Sonata Arctica
A Tribute To Sonata Arctica
[ CD ]
Descent Into Madness: Against Audio Complications Tape Vol. I
Descent Into Madness: Against Audio Complications Tape Vol. I
[ MC ]
Keskellä
Keskellä
[ CD ]
Uprising 2
Uprising 2
[ CD ]
http://www.prophecy.cd/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 3139
Palaa »