Konsepti- ja teemalevyt ovat monesti varsin kiinnostavia tapauksia, vaikkakin lopulta hyvin tehtyinä varsin harvinaista herkkua. Australialaisen Dark Orderin neljäs täyspitkä onkin varsin kunnianhimoinen, eeppisyyden rajapyykkiä hipova teos, joka on omistanut lähes 80 minuuttia ehtaa thrashia Chilen tapahtumille, jotka alkoivat 1970-luvun alun sotilasvallankaappauksesta. Play it again, Pinochet!

Sanoituksellisten aiheiden ulkopuolelta Cold War of the Condor on pesunkestävä thrash metal -levytys. Biiseistä löytyy niin tiukkaa rässiriffittelyä kuin pehmeämpiä fiilistelyosuuksia, aina akustisia osuuksia myöden. Jos jokin kertoo sävellyspuolen onnistumisesta, niin se seikka, että vaikka levy veteleekin vielä vartin yli tunnin kestoltaan, ei paketti käy varsinaisesti tylsäksi missään vaiheessa. Toisaalta asian voi nähdä niinkin, että reilusti tiivistämällä olisi biisimateriaalista voinut puristaa ne parhaimmat mehut irti ja saada kokonaisuudesta kertaheitolla tiukempi paketti. Tämä lienee kuitenkin jo ihan konseptilevytyksen nimissä mahdoton yhtälö, joten tyytyminen on siihen mitä annetaan, vaikka se sitten olisikin mallia määrä korvaa laadun.

Hyviä ja perinnetietoisia thrash-ideoita on levylle kuitenkin mahtunut yhden levyn verran, jos ei enemmänkin, ja sekin vielä varsin keskitempoisesti vedettynä. Tämä on nykyaikaisen paahtotrendin saralla vain mukavaa vaihtelua, sillä yhtye todellakin nojaa enemmän rohkeisiin ideoihin ja hyviin riffeihin kuin pelkkään nopeaan piiskaukseen. Jos Dark Order tekee jopa näin slayeristin mielestä jotain oikein, voisin kuvitella muidenkin osaavan arvostaa yhtyeen yritystä liputtaa traditionalismin puolesta.

Soundipuoli on melko lailla asianmukainen, eikä suurempia vikoja ilmene. Hiomisvaraa toki löytyisi, mutta ainakin pintatyö kestää päivänvalon kaikkien instrumenttien osalta. Laulutyö on miellyttävän monipuolista ja vaikka tästä ei mitään Tom Araya- tai Mille Petrozza -fiiliksiä saakaan, on Raul Garcian ääni eri ääntelyineen korvanmyönteistä kuultavaa. Cold War of the Condor on niitä levytyksiä, joista oikeastaan tahtoisi pitää enemmän kuin mitä todellisuus mahdollistaa. Konseptilevytys on, heikkouksineenkin, hieno idea ja onkin eräänlainen harmi, että juuri se on toisaalta huonompien puolien karsimisen suurimpana esteenä.