Saksalainen Unlight ei vaikuttaisi pitäneen sen suurempaa melua itsestään ennen signautumistaan Massacre Recordsille viime vuonna. Ytimeltään kolmehenkinen joukko on nimittäin edennyt Sulphurbloodedille tultaessa jo viidenteen albumiinsa, eikä edes Unlightin nimen voi sanoa kantautuneen korviin tätä ennen. Päällisin puolin homman nimi on yksinkertaisesti modernihko ja nopeatempoinen black metal, mutta verrattuna varsinkin moniin Unlightin 90-luvun ruotsalaisiin esikuviin, on Sulphurbloodedilla onneksi kyse hieman muustakin.

Tutut mustat palikat ovat sen verran kohdillaan, että pitkin Sulphurbloodedia voi löytää kaikkea tuttua kiivaita tempoja, sähäköitä blastbeateja, sirkkelimäisiä kitaroita sekä korkeiden että matalampien ärinöiden välillä liikkuvia vokaaleja myöten. Jossain kaikkein suoraviivaisimman runnomisen keskellä Unlight on kuitenkin päättänyt sotkea mukaan myös aavistuksen verran teknisyyttä, mikä ilmenee tavallista yllättävämpinä sovituksina ja kimurantteina riffeinä. Suoranaista black metallille ominaista tunnelmaa albumilta on kuitenkin mahdotonta paikantaa, soundit kun ovat niin sanotusti huippuunsa viritetyn muhkeaa jälkeä ja tämä syö jo albumin ensimmäisen puolikkaan aikana kiinnostusta kokonaisuuden suhteen.

Jossain vanhan koulukunnan ja modernimman ilmaisun välillä liikkuessaan Unlight on päätynyt ahtaamaan sävellyksensä niin täyteen kaikkea, että Sulphurblooded alkaa puuduttaa jo ennen puoltaväliään. Kaikki on periaatteessa kohdallaan, minkä voi huomata erityisesti hieman kieroutuneemmissa kappaleissa Sic Transit Gloria Mundi, Become An Opponent ja Deine Waffen zu meinen Füßenilla. Hieman useammin Unlight tyytyy kuitenkin tyhjään kohkaamiseen, mikä tiivistyy nimikkobiisin ohella Dead All Thing Will Be -kaksikolla ja By the Seventh Spellilla. Albumin kestäessä vain kolme varttia ja erotessaan perusmassasta hieman, voisi sen luulla kantavan kestonsa helposti, mutta tällä kertaa mielenkiinto laskee tasaisesti albumin edetessä.

Unlightia voisi luonnehtia harvinaisen selväksi väliinputoajaksi. Se ei ole kaikkein tavanomaisinta black metallia, mutta ei toisaalta sitä erikoisintakaan antia lajissaan. Tämä voisi parhaassa tapauksessa tarkoittaa tasapainoista yhdistelmää lajin alkukantaisimpia ja moderneimpia puolia. Sulphurbloodedin kohdalla puhutaan kuitenkin albumista, joka ei tavoita oikeastaan missään vaiheessa tarpeeksi vahvoja black metallisia tunnelmia, eikä toisaalta tarjoile vastapainoksi tarpeeksi maanisia kokeilujakaan, jolloin lasi on näkökulmasta riippuen joko puoliksi tyhjä tai täysi.