Vain harvoin, jos koskaan, tulee vastaan bändejä, jotka tiivistävät musiikillaan tai urallaan kotimaansa historiaa kuin norjalainen Enslaved konsanaan. Yhtye on uransa puolesta kuin katsaus norjalaisten historiaan reilun viimeisen tuhannen vuoden aikana. Jos aikanaan norskit seilasivat laivoillaan muita maita ryöstellen ja kalaa verkoillaan vetäen, oli Enslavedkin alkuaikoinaan vain yksi monista Norjan bm-lupauksista, lyyrisistä aiheista huolimatta. Kun Norjasta maana kehittyi korkeatasoinen ja riippumaton hyvinvointivaltio vailla vertaa, kehittyi Enslaved hyvästä, mutta tavallaan geneerisestä norsecoresta kohti aikuismaisempaa ilmaisua.

Progenslavediksi nykymuotona kutsumani entinen äärimetallibändi on kuin tukkansa leikannut ja farkkuliivihabituksensa hylännyt entinen metallisti. Poissa ovat äärimmäisen nopeat ja suoraviivaiset blastbeatit, kuin ovat myöskin viiltävät kitarsoundit ja norjalaisuutta huokuva tunnelma syntikoineen kaikkineen. Vaan aivan kuten ihmisissäkin yksilötasolla, Enslavedin kohdalla on mahdotonta puhua niin sanotusti wimpahtamisesta tai takin kääntämisestä. Bändi yksinkertaisesti laajensi musiikkiaan uuteen suuntaan, aivan kuin taiteilija tajuntaansa astetta epätavallisemmilla luonnontuotteilla.

Jos kaksi edellistä "viikinkiprogeilyä", Ruun ja Vertebrae, veivät bändiä proge- ja AOR-suuntiin, on Axioma Ethica Odini vielä askel pidemmälle. Se ei ole vain uskaliaampi uskonloikka, vaan myös entistä kypsempi, hillitympi ja hallitumpi kaaos. AEO on samaan aikaan paitsi kehittyneempi versio bändin viikinkimetallisessa tavaramerkissään kuin myös aikuisrockille velkaa olevassa kokeilevaisuudessaan. Juuri se tai sellainen teos, jota sopii noiden kahden edeltäjän jälkeen odottaakin.

Heti levyn aloittava nimikkoraita starttaa niin vaikuttavalla riffillä, että sitä suorastaan toivoo koko levyn olevan samaa tasoa - ehkä parhainta Enslavedia ikinä. Vaikka tyyli tästä välillä rauhoittuu tosi leijuvaksi progeiluksi - kuten vaikkapa Night Sight -kappaleessa - bändi osaa myös remakamman ilmaisun. Tästäkin hyvä esimerkki löytyy viimeksi mainitusta kappaleesta. Mutta levy ei nojaa vain yhden tai kahden hyvän, korjaan, erinomaisen sävellyksen varaan. Koko paletti on tarkkaan mietittyä laatua, loistavaa sävellystyötä ja herkullista kuultavaa. Niin herkät balladinomaisuudet kuin räjähtävämpi, bändin ääreismetallihistoriaankin viittaava anti.

Eikä valittamista löydy tuotantoarvoissa, jotka ovat kaikkiaan hyvin sopivat tällaiseen levytykseen. Toki pehmeä kitarasävy voisi olla rajumpi levyn nopeasykkeissä kohdissa, mutta valittamiseen ei ole syytä homman toimiessa näinkin hyvin. Mikä kuitenkin parasta, Grutlen puhtaat osuudet ovat entistä parempaa jälkeä. Suoraan sanoen, viimeistään tämän levyn kohdalla aivoissa pyörii ajatus: eikö ne pakolliset kiintiöraakkunat voisi jättää kokonaan pois? Eivät ne häiritse, mutta mieluummin ottaisin koko levyn puhtoisilla osuuksilla kuin näiden kahden sekoituksena.

Mitä enemmän olen levyä pyöritellyt sen alusta asti, kun se arvosteluun aikoinaan saapui muutama viikko sitten ennen näitä viimeisiä sanoja, sitä enemmän olen vakuuttunut sen tasosta ja ehdokkuudesta yhdeksi vuoden levyistä. Olen pitänyt bändistä sen ensimmäisestä levytyksestä asti, kyllästynyt ehkä siihen välillä ennen Ruunia, ja löytänyt yhtyeen uudestaan. Alan kuitenkin hiljalleen vakuuttua siitä, että Progenslaved voi yhä uudestaan ylittää itsensä. Tässä on aineksia paitsi vuoden levyksi, myös Enslavedin parhaaksi julkaisuksi.