Kun taiteilijanimet ovat luokkaa Lilith Necrobitch, niin visvainen black/thrash alkaakin vaikuttaa ihan tyttöjen jutulta. Adoriorin Melissa lienee vielä Körgull the Exterminatorin kakkoslevynkin jälkeen skenen ”kuumin kissa”, mutta espanjalaisbändiä voi pikkuhiljaa alkaa pitää vakavana haastajana Adoriorille. Ryhmä ei ehkä ota levyllä suurta harppausta eteenpäin, mutta säilyttää kuitenkin entiset taisteluasemansa vakuuttavasti.
War of the Voivodesilla pinnassa ovat likaisesti rullaavat thrash-riffit, ja vaikka tahti ei aivan yhtä kiimainen olekaan kuin Adoriorilla, on War of the Voivodes ehdottoman kova työnäyte Lilithin johdattamalta nelikolta. Tempo on kiivas, mutta yleisilme on niin soundin, soiton kuin sävellystenkin osalta kaikkea muuta kuin kliininen. Rummut takovat ja kitarat rouhivat anteeksipyytelemättömästi ja myrkyllisesti, eikä Körgull the Exterminator Raw War -intron jälkeen juuri pysähdy ihmettelemään jälkeensä jättämää tuhoa.
War of the Voivodes ei ole täyttä murhaa, mutta useimmista biiseistä löytyy silti varsin tappavia yksittäisiä riffejä. Niin Axe Thrash Attackissa, Road Killerissa kuin Kingdom of Darkness II:ssakin onkin komea riffi poikineen, mutta bändiä on joka tapauksessa helpoin kehua armottomasta yleisilmeestä. Körgull the Exterminator nimittäin osoittaa, että 80-luvun puolivälin thrashin ja Venom-lähtöisen black metalin väkivaltaisessa ristisiitoksessa ei edelleenkään ole mitään seksikästä, mutta himokasta se voi silti olla!
14.10.2010, Antti Korpinen |