Japanilainen Boris on varsin hysteerinen tapaus, jolta ei koskaan tiedä, mitä sieltä tulee. Yhtyeen yli 50 julkaisun levytysura sisältää dronea, stoneria, psykedeelistä rockia ja vähän kaikkea näiden väliltä. Rosoisimmillaan bändi on ollut Veinin hardcore-runttauksessa, herkimmillään naiskitaristi Watan hauraissa tulkinnoissa.

Boris on aiemmin tehnyt yhteistyötä lähinnä japanilaisten artisten, kuten kitaristi Michio Kuriharan ja noise-guru Merzbow'n kanssa. Hämärimpänä kenties improvisaatiokitaristi Keiji Hainon kanssa tehty Black: Implication Flooding, jota en varmaan koskaan opi tajuamaan. Länsimaista verta levylle asti on päätynyt brittiläisen dronehirviö Sunn O))):n kanssa tehdyllä Altarilla.

Viimeisimpänä kohtaamisena on tuloksena bändille varsin epätavallinen yhteistyö, nimittäin niinikään brittiläisen The Cultin laulaja Ian Astburyn kanssa tehty minialbumi BXI, joka on kyllä parasta Borista pitkään aikaan. Vaikka levy on bändille hieman normaalimman kuuloinen, mikä Boriksen suhteen on toki aika häilyvä käsite, niin nimenomaan Astburyn laulu tuo musiikkiin tervettä maanläheisyyttä. The Cultin tuntevat tietävät miehen hyväksi laulajaksi ja hyvin mies tälläkin levyllä suoriutuu.

Aloituskappale Teeth And Claws on hyvin Cult-henkinen, mikä vielä korostuu Astburyn laulutavassa, mutta omaa myös selvää hittipotentiaalia. Tätä seuraava We Are The Witches eteneekin sitten huomattavasti metallisemmalla riffittelyllä, mikä luo vahvaa kontrastia lauluun. The Cult -laina Rain noudattelee pitkälti alkuperäistä muotoa, mutta huomattavasti raskaampien kitaroiden ohella kappaleen tulkitsee Astburyn sijaan Wata, jonka herkempi laulutapa tuo kappaleeseen hyvin omanlaisen leimansa saaden sen kuulostamaan todella hyvältä. Päätöskappale ja samalla myös levyn paras, Magickal Child tarjoaa dronemaisilla väliosillaan raskasta ja surumielistä tunnelmaa ollen tyylikäs päätös levylle. Varsin erilaisista kappaleista huolimatta levy on silti eheä kokonaisuus. Mainittakoon, että kahdella viimeisellä kappaleella soittaa kitaraa myös Michio Kurihara.

Jos Boris onkin tehnyt välillä melkoisen vaikeasti sisäistettävää musiikkia, niin tällä levyllä suunta on ollut täysin eri ja levy onkin tervetullut lisä bändin laajaan diskografiaan. Harmi, että BXI on vain EP, sillä tätä olisi kuunnellut mielellään enemmänkin, joten toivottavasti yhteistyölle saadaan vielä jatkoa. Tällaisena EP-mittana levy joka tapauksessa säilyttää jännitteensä ja tunnelmansa hyvin.

Ja sitten taas dronea, kiitos.