Tietyt tahot voisivat pistää Timo Rautiaisen kontolle raskaan musiikin muotoutumisen kaiken kansan äijäheviksi ja Corolla-teinien nyrkinpuimispuuroksi, mutta toinen puoli totuudesta on se, että kyllä Niskalaukauksen Lopunajan merkit ja Itku pitkästä ilosta ovat vieläkin tylyjä repäisyjä – Lyijykomppaniasta puhumattakaan. Rautiaisen soolotuotanto on taas tehnyt enemmän tai vähemmän pesäeroa vanhoihin synteihin, mutta uusin lätty tuntuu olevan taas paluuta vanhaan ainakin miehen materiaaliin vähemmän tutustuneelle.

Anarkisti pistää ainakin alkuun vahvat pohjat raskaalla ja hitaalla murahtelullaan ja aatteiden perässä juoksevien trendipellejen piikittelyllä. En oo keittäny enkä myyny pitää jatkossakin kitarat enimmäkseen särön puolella, mutta siinä samalla Rautiainen ottaa ehkä uransa kovimpia taiteellisia syrjähyppyjä. Biiseihin on upotettu slaavilaista melankoliaa, silkkaa hardrockia ja akustista hymistelyä. Uskaliain veto on ehkäpä Jukka Virtasen sanoittama Ikääntynyt soittomies, jossa fagottien tahdissa Rautiainen herkistelee elämän ihanuuden keskellä. Tässäkö mies, joka tarjoili meille aikoinaan synkkää jynkytystä?

No, aika muuttaa jokaista, ja vaikka levyn kaikki sinkoilut – kuten äklön rempseät Bacchuksen tiellä ja Kuningas – eivät iskekään, Rautiainen on vanhentunut rehellisellä ja tyylikkäällä tavalla vahvoja äänenpainoja unohtamatta. Napakin kritiikki tarjotaan Pääsenkö taivaaseen? -biisissä, joka toimii niin sanoitusten (”Minkälainen isä lapsen hylkää? Joka tarpeeksi ei häntä pelkää?”) kuin rouhean riffittelynsä puolesta. Myös hartaalla kertsillä varustettu revittely Sukujuhla ja bonusraitana tarjoiltava, hienolla tekstillä siunattu Ismo Alangon Hetki hautausmaalla ovat mainitsemisen arvoisia kappaleita.

Myös Rautiaisen soittojengi on hioutunut hyvin kasaan edellisten levyjen myötä, ja niinpä En oo keittäny enkä myyny soi keveästi mutta sopivan vakavasti. Laulajana Rautiaisella on omat maneerinsa, mutta tällä kertaa ne eivät nouse liikaa korvia kutittelemaan. Levyn paras ansio on kuitenkin omissa kirjoissani se, että nämä biisit tuskin soivat umpimielisten miekkosten ja naikkosten kännikarkeloissa. En oo keittäny enkä myyny on vakavastiotettava levy.