Jenkkiläinen Clinging To The Trees Of A Forest Fire voisi käydä tympeästä esimerkistä siitä, miten bändistä saadaan mahdollisimman vaikeasti mieleenjäävä:

a) Nimetään se mahdollisimman “muka-nerokkaasti” pitkällä ja ääliömäisellä nimellä.
b) Tehdään musiikista mahdollisimman geneeristä ja unettavaa.

Annetaan nyt kuitenkin sen verran myöten, että kyllähän nelikko kovasti yrittää jonkinlaista grindin ja deathcoren tapaista veivata. Periaatteessa ulosanti on muka hyvinkin brutaalia ja väkivaltaista, ja siinä on niin sanotut ”ulkoiset tekijät” olemassa, mutta kun ei ne biisit piru vieköön vaan lähde. Elleivät riffit ole suoranaisesti huonoja, ne ovat niin joukkoon hukkuvaa massaa, ettei edellistä riffiä enää muista seuraavan jo soidessa.

Ajoittain bändi koittaa saada musiikkiinsa toisenlaisia ulottuvuuksia tuomalla mukaan eeppisempää otetta kuten vaikkapa kappaleessa Gold Frankincense and Myth, mutta kun sekin tehdään kaikeksi harmiksi melko tylsällä tavalla.

Ehkä bändistä voisi joskus tulla jotain, jos mukaan liittyisi biisintekotaitoinen henkilö. Tällä hetkellä kuitenkin suosittelen jäsenistölle siirtymistä tylsän metelin tuottamisesta hedelmällisempiin hommiin vaikkapa hampurilaisketjun tiskillä tai telemarkkinoinnin aina antoisalla saralla. Paska levy, mutta tiedänpähän, minkä avulla seuraavalla kertaa korjaan jonkin kiikkuvan huonekalun.