Kansitaide Blackmail
Friend or Foe?
CD
[ WEA Records ]

( 7½ )
Osta CDON:ista
1. Airdrop
2. Evon
3. It Could be Yours
4. On the Tightrope
5. Sunday Sister
6. Fast Summer
7. Leave
8. Nobody's Home (in My Home I'm Alone)
9. Dive
10. All Mine
11. Friend
Saksalainen Blackmail ei nimensä puolesta minnekään mustimmille territorioille sijoitu, vaan kyse on enemmänkin pop-rockista kuin suoraviivaisesta paahdosta.
Intromaisen "Airdropin" jälkeen lähdetään melodiselle kitararetkelle kaihoisiin, mutta silloin tällöin rokkaaviin sielunmaisemiin, joita muun muassa Placebo ja kotimainen Lemonator ovat ennen Blackmailia kuvaneet. Joskus säröä on enemmän kuin tarpeeksi, joskus taas tunnelmoidaan hiljaa ja varovasti. "Evon" sisältää jopa aavistuksen Kyussin "And the Circus Leaves the Town"-levyä.
Blackmail onnistuu tehtävässään suhteellisen hyvin, biisit ovat soljuvia ja sujuvia kipaleita, joihin ei olla tungettu liikaa raivoa tai haikeutta, vaan yleiskuva pidetään hyvin aisoissa - ehkä liiankin hyvin, sillä joskus uni alkaa tulla kuulijan silmään. Ja poppismeiningeissä kun ollaan, niin biisit pysyvät radioystävällisissä pituuksissa ja siksi moni hyvä idea jää vain pelkäksi versoksi muiden joukkoon. Kuitenkin muutamat hyvät kitarariffit ja erikoisemmat lisukkeet piristävät levyä ja balladinomaiset, rauhallisemmat kappaleetkin ovat oikeutettu levyllä kuulumaan - esimerkiksi "Fast Summer" sisältää kauniin kitaralopetuksen.
Blackmail uskaltaa tehdä erilaisempaa tavaraa (Smashing Pumpkinsin mieleen tuova "Home (in My Home I'm Alone)", muun muassa) mutta kulkee muuten tavanomaisia pop-rockin polkuja. Viileisiin kesäiltoihin sopiva levy.

05.07.2003, Antti Klemi
http://www.blackmail-music.com Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Lukukertoja : 1233
Palaa »
 
Bookmark and Share