Kansitaide Forsaken / Fall of the Idols
Tales of Doom and Woe
12"
[ I Hate Records ]

( 8+ )
Forsaken:
01. Visions In Thy Shadow
02. Solitude (Candlemass cover)
Fall of the Idols:
03. Black Magic Mushrooms
04. Omen From the Sea

Kaksi I Haten tallissa olevaa doom-ryhmää on päättänyt yhdistää voimansa tällä splitillä, eli Maltan eeppisen doomin lähettiläät Forsaken, ja kotoisen Lapin doom-ihme Fall of the Idols. Splitille on kyllä keksitty sikäli mainio nimikin, että siinä missä Forsaken edustaa perinteisemmän doomin linjaa, niin Fall of the Idolshan puolestaan on tunnettu siitä, että se osaa luoda äärimmäisestä surusta muistuttavia, mutta samalla raskasmielisiä äänimaisemia.

Forsakenin puoli koostuu yhdestä aikaisemmin julkaisemattoman kappaleen uusintaversiosta ja Candlemass –coverista Solitude, joka ei sinällään välttämättä ole se maailman omaperäisin vaihtoehto doom-yhtyeelle coveroida. Uusintaversio kappaleesta  Visions In Thy Shadow on kaikin puolin melko tyypillistä Forsakenia, eeppisine melodioineen ja dramaattisine lauluineen. Hyvä kappale, joka tapauksessa. Solitude on puolestaan vedetty melko lailla uskollisesti alkuperäisen version mukaan, eikä bändi ole lähtenyt tekemään siihen suuremmin muutoksia. Ainoana suurempana erona ovat varmasti laulusuoritukset, jotka kuulostavat jos mahdollista alkuperäistäkin versiota surumielisemmiltä ja dramaattisemmilta. Nostan tämän version vähintään samalle tasolle Swallow The Sunin samasta kappaleesta tekemän coverin rinnalle, jossa tunnetusti eräskin Hynninen venytteli äänijänteitään. Kuunneltavimpia doom-yhtyeen tunnetusta doom-kappaleesta tekemiä covereita siis.

Fall of the Idols puolestaan tarjoilee kaksi aikaisemmin julkaisematonta kappaletta: Black Magic Mushrooms ja Omen From the Sea. Kappaleiden nimistä varmaan voi jo melko hyvin päätellä minkälaisissa tunnelmissa niissä liikutaan. Siinä missä ensin mainitussa kieltämättä ollaan melko hapokkaissa tunnelmissa, on jälkimmäisessä jo jonkinlaista aitoa lovecraftiaanisen pimeän uhkan tuntua. Fall of the Idolsille tyypillisesti molemmissa on varsin murskaavat kitaravallit, ja yhtä aikaa voimakkaat ja surumieliset laulut. Melko rutiinisuoritus jälleen Fall of the Idolsilta siis, mutta molemmat kappaleet ovat varmasti kuulemisen arvoisia kaikille yhtyeen faneille.

Kokonaisuutena tämäkin I Haten julkaisema doom-split on siis melko onnistunut, ja onnistuu esittelemään kaksi melko pitkän linjan puurtajaa doom-skenestä, joista kumpikaan ei valitettavasti toistaiseksi ole päässyt juurikaan kulttisuosiota parempaan statukseen.



07.08.2010, Heikki Puuperä
http://www.falloftheidols.com/ http://www.forsakenmalta.com/ Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1156
Palaa »
 
Bookmark and Share