Hämmentävien nonsense-sanoitusten mestari Liekki ei ole oikein saanut toistettua uusimmilla levyillään Korpin ja Rajan piirsin taan loistokkuutta ja iskukykyä, vaikka tunnelmallisuutta on aina yhtyeen musiikista löytynytkin. Uutta Paimen-levyä edeltävä Luudanvarsi-single jättää kuitenkin toiveikkaan jälkimaun.
Kappale itsessään on kuin kaukainen muisto suomalaisen folk-indien kasarivuosista, ja biisin alkumelodia kuulostaakin pelottavan tutulta. Kappale kuitenkin muotoutuu tunnistettavaksi Liekiksi keinuvan rytmityksen ja Janne Kuuselan kirkkaan laulun myötä, ja Luudanvarsi sopiikin hyvin kesäisiin hetkiin helposti lähestyttävän luonteensa puolesta. Kolme ja puoli minuuttia kestävä kipale heilahtaa kuitenkin vähän liian helpostikin korvista sisään, joten jonkinlainen selkeä koukku tai mutka olisi ehkä parantanut kokonaiskuvaa. Josko näitä sitten kuultaisiin enemmän Paimenella?
07.08.2010, Antti Klemi |