Saksalaisen Unsoulin kakkoslevyn julkaisusta on vierähtänyt jo miltei pari vuotta, mutta syystä taikka toisesta arvostelukierrokselle yhtyeen levy on päätynyt vasta nyt. Viis siitä, musiikkihan ei sinänsä vanhene, vaikka ajat sen ympärillä muuttuisivatkin. Kokeilevaisen ja omintakeisen kuolonmetallin ympärillä pakertava Magnetic Mountain on omalla sarallaan mielenkiintoinen konseptilevy, joka ei kuitenkaan aivan saavuta sille asetettuja tavoitteita.
Unsoulin äkkiväärää, kulmikasta ja monitahoista death metalia voi aidosti kutsua kokeilevaksi, ehkä jossain määrin myös progressiiviseksi tavaraksi. Bändi yhdistää niin epätavallisia ideoita, aina syntikoista rytmityksiin ja välisoittohommiin asti, ettei sen musiikkia voi edes verrata stereotypiseen deathiin. Toisaalta tutut merkit ja piirteet ovat vahvasti läsnä: vahvat örinävokaalit, raskaat riffittelyt ja kappaleiden rakenteet ylipäätään. Palettia on kuitenkin sotkettu niin kummallisilla kosketinkuvioilla kuin muillakin ratkaisuilla, että levy lopulta hämmentää enemmän kuin puhuttelee. Siinä kohtaa ollaankin menty paikoin metsään ja pahasti.
Kun otetaan levyn sisältö perinteiseen vertailuun eli huonoimmat ja parhaimmat ominaisuudet rinnakkain, ei lopputulos näytä kovin mairittelevalta. Parhaimmillaankin bändi on lyhyissä erissä ja silloinkin vain "ihan jees" -tasoisena runttailijana. Heikoimmillaan yhtye taas kuulostaa varsin väsyneeltä, lähes itsetarkoituksellisesti omintakeiselta tapaukselta, jonka hölmöimmät kohdat tekisi mieli hyppiä yli skip-painikkeella. Keskivertoisesti setti on kuitenkin vielä ihan menettelevää, tai ainakin keskitasoista, joten levy kestää kuuntelua ärsyttämättä, mutta toisaalta myöskään suuremmin innoittamatta.
Soundeiltaan lätty on kohtuullisen hyvää jälkeä ja ainakin minä voin sanoa pitäväni laulajan murahtelutyylistä. Mutta näillä osasilla ei pitkälle pötkitä, jos sisältö ei muuten miellytä. Kyllähän tätä aikansa kuuntelee ihan jo uteliaisuudesta, mutta kun kokeellisuus menee biisinkirjoituskynän edelle, ei lopputulosta kauhean kauan jaksa.
14.08.2010, Serpent |