Kansitaide Charon
In Trust Of No One
CDS
[ Spinefarm ]

( 8 )
01. In Trust of No One
02. Death Can Dance
Charon, nuo Raahen omat pojat, joutuvat odottamaan ensi syksyyn saakka neljännen levynsä julkaisua. Vaikka lätty purkitettiin jo viime kevättalvella, ei levy-yhtiö ilmeisesti halunnut sitä markkinoille ennen kuin lehdet tippuvat puista. Mahtaa jätkiä hatuttaa moinen ratkaisu! Innokkaista kuulijoista nyt puhumattakaan. Mutta, kai se on sitä politiikkaa, jota pieni ihminen ei aina ymmärrä.

Mikään ihan uunituorehan tämä sinkku ei enää ole, mutta menköön tämän kerran. Singlellä on nimikappaleen lisäksi yksi biisi, Death Can Dance. Se on, hieman yllättäen, kulkevampi kuin itse paraatipuoli. Kuitenkin biisi on niin samantapainen, ettei esittäjästä jäisi epäselvyyttä, vaikkei levynkantta näkisikään.

In Trust Of No One on melko perinteistä Charonia, jossa tarttuva kertosäe on kaiken a ja o. Itse pidän bändin tähän mennessä parhaimpana saavutuksena kakkoslevy Tearstainedia, joka on paikoitellen loistava.

Tämän singlen perusteella jotain samansuuntaista on odotettavissa.

03.07.2003, Kimmo Jaramo
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
A-Sides, B-Sides & Suicides
A-Sides, B-Sides & Suicides
[ 2CD ]
Songs for the Sinners
Songs for the Sinners
[ CD ]
The Dying Daylights
The Dying Daylights
[ CD ]
Religious/Delicious
Religious/Delicious
[ CDS ]
In Trust Of No One
In Trust Of No One
[ CDS ]
Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1946
Palaa »
 
Bookmark and Share