Vuonna '01 perustetun Xeriónin tähänastinen tuotanto näyttäisi Metal-Archivesin mukaan koostuvan lähinnä demoista sekä split-julkaisuista. Cantares Das Loitas Esquecidas - Songs from Forgotten Battle on järjestyksessään vasta toinen täyspitkä tältä espanjalaisyhtyeeltä, ja homman nimenä on luoteis-Espanjassa sijaitsevan Galician alueen mytologiasta ja folkloresta ammentava black metal. Esityskielenä on espanjalle ja eritoten portugalille hyvin läheistä sukua oleva galician kieli eli galego.
Tavallaan ihan hienolta kuulostava alkuasetelma. Levyn tarjoama materiaali kuitenkin osoittautuu jo alusta lähtien varsin tavanomaiseksi sekä yllätyksettömäksi, melodiseksi black metaliksi. Parissa paikkaa käy tietty säkkipilli hetken vierailemassa ja puhdasta lauluakin kuullaan taustalla kerta tai pari, mutta ei niistäkään vaihteluksi ole toinen toistaan mielikuvituksettomammissa biiseissä. Kaikkiaan käsillä on viitisenkymmentä minuuttia kesyä ja geneeristä easy-listening-kamaa, jossa paikoin yritetään kuulostaa pahanteiseltä, paikoin tunnelmalliselta ja herkältä, ja paikoin muuten vaan ihan jees joltain-taistelu-jutulta. Kohdalleen ei kuitenkaan missään osuta.
Kokonaisuudesta jää kuulijalle hölmö olo. Yritystä on toki levyllä paljossa, ja kovasti mennään suuntaan jos toiseenkin kautta linjan, mutta onnistumisia saati selkeää kuvaa bändin touhusta ei ainakaan tänne suuntaan onnistunut välittymään. Puolivillainen, laimea sekä tympäännyttävä tekele. Turhanoloinen on lopulta koko bändikin.
13.08.2010, Frostheim |