Kun samaan pakettiin yhdistetään kaksi täysin eri ääripäätä, saadaan vain harvoin aikaiseksi hyvä ja toimiva yhdistelmä. Siinä missä minttuviski drinkkinä edustaa sitä toimivaa päätä, on venäläinen Scrambled Defuncts sieltä vastakkaiselta suunnalta. Brutaali, tekninen death metal naitettuna mielivaltaisen kuuloisiin kosketinratkaisuihin ei ole sieltä parhaasta päästä yritelmiä.

Noin kolmentoista vuoden bändiuran kolmas täyspitkä, Souls Despising the God, edustaa äärimetallin raskasta osastoa viheliäisen jykevällä ja tiukalla runnomisella. Erityisen omintakeista ei bändin tinkimätön survonta kitaroilla, rummulla ja bassolla ole, mutta se hoitaa hommansa hyvin ja tiukasti. Mutta kun tämä kaikki on menty pilaamaan mielenvikaiselta kuulostavalla kosketinidealla, joka saa koko levyn kuulostamaan rasittavalta kakofonialta, on bändi mennyt pahasti metsään. Todella pahasti.

Aivan kuin yhtyeen käsitys väkivaltaisesta ja armottomasta death metalista olisi mahdollisimman riitasointuinen, melusaasteinen ja muovisen kuuloisilla syntikoilla toteutettu tekele. Jos mielivaltaisen kuuloinen orkestraalitouhu ei sinänsä kuulosta muuten pahalta, niin yhtyeen torvi-, huilu- ja pianosamplet ovat kyllä syvältä siansuolesta. Eikä näillä suinkaan ole loihdittu mahtipontista, tummasävyistä tai soundtrackmaista jylhyyttä, vaan lähinnä soittokyvyttömän kuola-apinan pimputusta ja töötötystä muistuttavaa idiotismia.

Niin kelpo dm-platta kuin Souls Despising the God metalli-instrumenttiensa osalta muuten onkin, tuhoaa yhtyeen kosketinvelho koko muun bändin annin vain yhtä soitinta käyttämällä. Hyviä puolia on vaikea nostaa esille, sillä kaiken kukkuraksi bändin synaosio on eniten kaikista instrumenteista pinnalla. Helvetin hienoa. Tällä levyllä voi kyllä varmasti kiduttaa naapureitaan jos sille päälle joskus sattuu.