Kun yhdistetään käsitteet ranskalainen black metal, underground-skene ja supergroup, saadaan lopputulokseksi Hell Militia. Useamman eri vaikuttajayhtyeen jäsenistä ja osittain myös nokkamiehistä koottu yhtye on kuin pyrkimys yhdistää useampi mustaa aukko toisiinsa. Valitettavasti tämä pimeys ei onnistu juurikaan vakuuttamaan, vaikka kovaa yritystä tarjolla onkin.

Last Station on the Road to Death on sarjassaan yhtyeen toinen täyspitkä ja tarjoilee paketissaan yhdeksän biisiä pääosin keskitempoista black metalia. Toisin kuin odottaa voisi, muun muassa Mütiilation-, Arkhon Infaustus- ja Antaeus-porukoista koostuva sakki ei ole vetänyt kasaan mitään erityisen raakaa settiä, eikä oikeastaan missään muodossa millään tavalla äärimmäistäkään. Rauhallisista revityksistä rakentuva levytys on enemmänkin kuin varovainen tunnustelu tuntemattomaan ja irtiotto edellä mainittujen bändien maailmoista.

Yritystä levyllä kuitenkin riittää ja paikoin tuntuukin siltä kuinka riipivät riffit starttaisivat synkeisiin tunnelmiin, vieden kuulijan mukanaan pimeyden pauloihin, tavalla tai toisella. Näin ei kuitenkaan missään vaiheessa käy, vaan levy jää kuin sutimaan paikoilleen. Raakuus ei ole tarpeeksi raakaa, pimeys ei tarpeeksi synkkää eikä riffirintamallaakaan surise keskivertoista lujemmin. Vokaalityöskentely ei sekään nouse odotetuille tasoille ja sounditkin ovat vain ihan jees -tasoa.

Levystä jää lopulta kuva hieman turhankin kompromissihakuisena vetona, vaikka sitä se tuskin on vielä suunnittelutasolla ollut. Pieninä annoksina Hell Militia on ihan kelpoa menoa, mutta kokonaisuus ei jaksa puhutella koko levyn keston vertaa.