Duncan Patterson on mies Ìon-nimisen yhtyeen takaa ja edellisestä levytyksestä, Madre, Protégenos -debyytistä, onkin vierähtänyt lähemmäs nelisen vuotta. Patterson, joka tunnetaan aiemmista Anathema- ja Antimatter-yhtyeistään, onkin kerännyt jälleen kasaan levyllisen musiikia maailmalta. Lopputulos on luontevaa jatkoa edeltäjälleen, yhä maailmanmusiikin hengessä, totta kai.

Immaculada on pitkälti instrumentaalista, rakentuen niin kitaran kuin muidenkin kielisoittmien varaan, mutta huiluja, perkussiopuolta ja muita soittimia unohtamatta. Tunnelmapuolella levy tuo mieleen Välimeren tuulahdukset, eikä ihme, sillä materiaalia on ilmeisesti koostettu Pattersonin matkoilla Kreikkaan ja takaisin Irlantiin. Osa kappaleista on kaiho- ja tummasävyisiä, mutta vastapainona löytyy myös paljon iloisuutta ja niin sanottua nuotiotunnelmaa.

Konseptina levy on kuitenkin kiinnostavampi kuin lopullinen toteutus, sillä suurin osa biiseistä ei ole erityisen tarttuvia, saati jännittäviä ja kiehtovia. Levy tuntuukin paikoin pitkältä intro- tai outrosävellyskollaasilta, vaikka myös niitä parempia hetkiä mahtuu mukaan. Kipaleiden harvahkot naislauluosuudet ovat kaunista kuultavaa, mutta niitä voisi olla enemmänkin. Kenties teos olisi kaivannut myös jonkinlaista kontrastia muuten herkkään instrumentaalifiilistelyyn.

Immaculada sopii maailmanmusiikin fanittajille kuin myös keveämpää taustamusiikkia kaipaaville, mutta omilla eväillään sen ulosanti ei kauas kanna, niin kuvainnollisesti kuin kirjaimellisestikin ilmaistuna.