Ensimmäinen ajatus, joka seuraa kun kuuntelee Royal Jesterin debyyttiä, on se, että onko Rivel Recordsin artistirosteri jo täynnä. Nuori uumajalaisnelikko kun sopisi kyseisen lafkan talliin melodisine power metalleineen Heelin, ReinXeedin ja kumppaneiden sekaan kuin nenä pyllyyn. Vai joko kyllästymispiste normivoimametalliläpsytyksen suhteen on Ruotsinmaalla jo saavutettu, kun mesenaatti on jouduttu hakemaan Italiasta asti.

Pari vuotta kasassa ollut, mutta vieläkin ilman vakituista basistia toimiva Royal Jester luottaa Kai Hansenin jo reilut neljännesvuosisataa sitten kehittämään ilmaisuun. Basarit nakuttavat, kitarat tekevät tribuuttia Ritchie Blackmorelle ja laulu on hieman arkaa, mutta pysyy nuotissa. Toinen toistaan enemmän tai vähemmän muistuttavat biisit vain jäävät melko yhdentekeviksi taustakopisteluksi kuuntelun vähänkin herpaantuessa.

Perusasiat ovat siis bändillä lapasessa, mutta toivottavasti ensi kerralla opittua kyetään myös soveltamaan, eikä mennä pelkästään muiden jo tuhat kertaa käyttämillä ratkaisuilla. Ruutia voi toki keksiä aina lisää, mutta sen olisi mielellään oltava parempaa kuin vanha tai edes yhtä räjähdysaltista.