Kansitaide Morphean, The
Enter The Illusion
CD
[ Refused Records ]

( 3½ )
Osta CDON:ista
01. Enter the Illusion
02. Cold Autumn Nights
03. Halo
04. Aberration
05. Hallowed Aeon
06. Slavery
07. The Burning Truth
08. Bloodied Passion
09. Uncovered Faces
10. Casket
11. Godless Sensation

Kesto: 43:14

Eipä ole taas vähään aikaan tullut vastaan näin tyhjänpäiväistä mekastusta. Suoraan sanottuna itävaltalainen The Morphean sukeltaa lyhintä reittiä kohti äärimmäistä tylsyyttä.

En tiedä, mistä levy-yhtiö ylistyssanansa on tempaissut, kun kuvailee The Morpheanin debyyttikokopitkää muun muassa ”erittäin tunnelmalliseksi” ja väittää vielä, että levy on ”monipuolinen ja täynnä yllätyksiä”. Minun on vaikea hahmottaa kuvailtua monivivahteisuutta albumilta, jonka jokainen raita on täysin saman puun kuoresta veistetty.

Enter The Illusionilla yhdistyvät keskiraskas deathmetalli sekä melodiat, joista kumpikin osasto takkuilee toden teolla. Aggressiivisempi puoli ei vakuuta jämäriffeillään ja yksipuolisella örinällään, eivätkä kahden pennin, tai kuten välillä tuntuu, myös kahden sävelen, melodiayritelmät kanna yhtään pidemmälle. Enter the Illusion on jopa hämmentävän tasapaksu levy, sillä siltä ei yrittämälläkään pysty mainitsemaan ainoatakaan muuta materiaalia vahvempaa tai merkittävästi heikompaakaan hetkeä.

Kun en kerran albumista mitään positiivista sanottavaa löydä, miksi näinkin monta pistettä? Vastaukseksi kerrottakoon, että ei Enter The Illusion ihan täydellisen paska ole, vain harvinaisen tylsä ja turha julkaisu kaikessa yksinkertaisuudessaan.



04.06.2010, Sami Kontio
http://www.myspace.com/themorphean Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Lukukertoja : 930
Palaa »
 
Bookmark and Share