Tanskalainen Nembience ruuvaa skandinaavista death/thrashia tutulla ja joskus yli kymmenen vuotta sitten kovinkin hyvin toimineella konseptilla. In Flamesin ja Dark Tranquillityn kiekot lienevät bändin keskuudessa puhkikulutetut.

Soitannollisesti Through Times of Despairissa ei ole mitään vikaa, itseasiassa päinvastoin. Kellontarkka nakutus ja tilutus toimivat yllättävän hyvin, tempo on kiivas ja melodiaa löytyy joka sormelle ja vielä parille varpaallekin. Ongelma on musiikin täydellinen sieluttomuus ja ahdas soundimaailma. Levy vaatii koko ajan täyden huomion, joka ei tässä konseptissa ole yhtään hyvä asia. Kliininen ja puristettu ilme imee kaiken hapen itseensä, eikä tasaisena virtana soljuva naputus jaksa pitää pihdeissään. Se on sääli, koska levy on täynnä hyviä riffejä ja sooloja. Ylituottaminen on nykymetallin kirous.

Toinen ärsyttävä asia on Kenneth Debyn ylipaska rääkylaulu. Monotonisesta räksytyksestä tulee mieleen lähinnä kurkunpääntulehduksesta kärsivä naakka, eikä kokonaisuutta pelasta väliin puskevat matalammat murahdukset, koska ne ovat yhtä surkeita. Satunnaiset puhtaat laulut tuntuvat väkinäisiltä ja päälleliimatuilta.

Haukuista huolimatta yhtyeen musiikissa on myös hyviä hetkiä ja yhtye takuulla löytää faninsa jööttismetallin diggareista. Henkilökohtaisesti tämä on minusta vain niin kulunut juttu, eivätkä umpisurkeat laulut ja huono tuotanto ainakaan nosta kiekon tasoa korvissani. Jotenkin myös huvittaa bändin ylivakava asenne tekemisiinsä: levykansien kiitososiossa yhtye toivottaa kaikille vihaajilleen kakan syöntiä. No kiitos vain, kun itse sitä näemmä levylautaselleni tarjoavat.