Raskaan musiikin eläessä melkoisia murrosvaiheita 80-luvun alussa, kiitos New Wave of British Heavy Metal -ilmiön ja thrash/speed metallin nopeahkon synnyn, oli monien vanhempien yhtyeiden ja artistien julkaisutahti edelleen kuin suoraan 70-luvulta. Esimerkiksi Dio ei aikaillut, vaan julkaisi tasaisella tahdilla uusia teoksia vuonna 1983 ilmestyneen Holy Diverin jälkeen. The Last In Line on kuin suora jatke edeltäjälleen, sillä yhtyeen kokoonpano pysyi täsmälleen samana ja tämä oli enemmän kuin tärkeää, jotta edellisen albumin maaginen kosketus ei muuttuisi ainakaan vielä toisenlaiseksi. Holy Diver oli ollut jo ilmestyessään valtava menestys, joka toi Ronnie James Dion nimen omana itsenään jopa tunnetummaksi kuin miehen Rainbown tai Black Sabbathin kanssa viettämien vuosien aikana. Kaikki vaikuttikin olevan hyvin, kun jo syntyessään klassikon asemaan sijoitettuja albumeja ilmestyi useampia ja Dio vaikutti viimein löytäneen paikan, jossa ulkomusiikilliset asiat eivät sekoittuisi musiikkiin.

Kaksi yhdeksän kappaletta sisältävää 42-minuuttista albumia kahdessa vuodessa. Monelle muulle yhtyeelle tämä saattaisi merkitä varsinkin nykyaikana laadun väljenemistä, mutta onneksi se ei koske The Last In Linea. Albumi on todellakin kuin suora jatke Holy Diverille, mutta samalla kokoonpanon yhteenhioutumisen ja vielä tasaisemman kappalemateriaalin ansiosta se nousee jopa hivenen korkeammalle. Jos eroavaisuuksia haluaa etsiä, niin The Last In Line on ehkäpä kokonaisuudessaan hieman Holy Diveria nopeatempoisempi ja tietyllä tapaa useampia tunnelmia tavoitteleva albumi, joka ei kuitenkaan kärsi aiemman albumin vahvuuksien puutteesta. Dion, Appicen, Bainin ja Campbellin muodostama ryhmä on edelleen harvinaisen vahva bändi niin yhdessä kuin yksilötasollakin, mikä huokuu The Last In Linella joka tasolla mielenkiintoisien sävellyksien ja soiton muodossa. Näin ollen levyä ei voi kutsua vanhan toistoksi, vaan eräänlaisena luonnollisena jatkeena edelliselle levylle, jota sävyttävät edelleen perustekijöinä samat ja hieman laajenneet vahvuudet. Unohtaa ei pidä tälläkään kertaa miestä, jonka nimi komeilee levyn kannessa, Dion tehdessä The Last In Linella yhden ikimuistoisimmista laulusuorituksistaan Rainbown Risingin, Black Sabbathin Mob Rulesin ja Holy Diverin rinnalle.

Jos perusainekset ovat edelleen vahvassa kunnossa ja enteilevät albumin olevan maineensa veroinen, niin kappalemateriaali todistaa nämä väitteet ehdottoman todeksi. Siinä missä Holy Diverin kaikki yhdeksän kappaletta ottivat ehdottoman paikkansa albumilla, jolloin taso vaihteli hyvän ja loisteliaan välillä, on The Last In Linella mukana myös muutama vielä ainutlaatuisempi teos. Klassiset kappaleet kuten avausraita We Rock riffeineen ja kertosäkeineen, albumin parhaimmiston linjaa jatkava perinteisempi ja voimakkaampi The Last In Line ja vaikkapa albumin päättävä eeppinen Egypt ovat vain pieni osoitus levyn vahvuuksista. Tietenkin mukana on myös perinteisempiä vedoksia, eli tuttuja linjoja kulkevat Breathless ja Mystery, mutta vielä näidenkin edelle nousevat Speed at Nightin, One Night in the Cityn, Evil Eyesin ja Eat Your Heart Outin luovat linjakkaalle albumille sen lopullisen selkärangan selkeimpien hittikappaleiden ohessa. Vaikkei The Last In Line olekaan albumillinen pullollaan vain täyden kympin kappaleita, ei kokonaisuuden varrelta löydä oikein kirveelläkään yhtään yksilöä, jonka voisi nimetä erityisesti heikommaksi tai merkityksettömämmäksi vedoksi albumin kannalta.

Hankkiessasi The Last In Linen et voi mitenkään osua harhaan, jos etsit äärimmäisen laadukasta heavy metallia potkivin riffein, mielenkiintoisin sooloin, tarttuvin instrumentaali- ja laulumelodioin, sekä mieleenpainuvin yksityiskohdin. Ronnie James Dio on aikamme parhaita heavy metal vokalisteja, joka on toki jakanut myös mielipiteitä, mutta herra on onnistunut luomaan parhaina aikoinaan useita niin vakaan maittavia albumeita persoonallisen äänensä, ammattitaitoisten bändiensä ja laadukkaitten kappaleittensa ympärille, ettei näitä teoksia osaa edes kuvitella kenenkään muun laulamana. Jos lähdet kysymään raskaan musiikin kuuntelijoilta, mitkä Dio albumit kannattaa hankkia miehen soolotuotantoon tutustuessaan, nimeävät monet automaattisesti Holy Diverin ja The Last In Linen ensimmäisinä. Näiden kahden albumin ollessa vielä tänäkin päivänä Dio-tuotannon kirkkaimmat helmet, ei tähän poikkipuolista sanaa löydy.