Vuosikymmeniäkin vanhojen heavy metal -albumien joukossa on olemassa levyjä, jotka koko lajityypistä kiinnostumattomat kaduntallaajatkin tuntevat vähintään nimeltä. Yhden niistä julkaisi vuonna 1983 juuri Black Sabbathin jättänyt ja uuden vaiheen urallaan aloittanut Ronnie James Dio. Kyseessä on Dion sooloyhtyeen ensimmäinen albumi Holy Diver. Aiemmin Ronnie James Dio oli tullut tutuksi varsinkin Rainbown ja Black Sabbathin laulajana, joiden nokkamiehenä toimiessaan Dio sai äänensä ja sävellystaitonsa kuuluviin yhdellä jos toisellakin klassikoksi nousseella levyllä, vaikka kaikki henkilökemiat eivät aina osuneetkaan ihan kohdilleen. Juuri tämän takia Dio muodosti yhdessä Vinny Appicen, Jimmy Bainin ja Vivian Campbellin kanssa kokoonpanon, jossa hän voisi pitää langat omissa käsissään, eikä tämä valinta osoittautunut ainakaan huonoimmaksi mahdolliseksi vaihtoehdoksi tulevaisuuden kannalta.

Holy Diver on siis äärimmäisen tunnettu heavy metal -albumi, jota on kehuttu, ylistetty, matkittu ja palvottu sen ilmestymisestä lähtien, albumin maineen kuljettua sen edellä jos jonkinlaisia viitteitä myöten. Jos Holy Diverista kuulemattomia ihmisiä löytyy, kerrottakoon heille, että Holy Diver on maineensa veroinen annos heavy metallia, jossa kaikki klassisen heavyn palaset loksahtelevat paikoilleen. Albumilla on luonnollisesti pääosassa Dio itse, mikä on herran karismaattisen äänen takia lähes itsestään selvää. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, etteikö levyllä olisi mitään muuta kuunneltavaa, päinvastoin. Kappaleet rakentuvat eläväisten ja monipuolisten laulusuoritusten ohessa Vivian Campbellin ikimuistoisien kitarariffien, Jimmy Bainin maittavien komppausten ja tietenkin Vinny Appicen ainutlaatuisen rumputyöskentelyn varaan. Tämän lisäksi puhtaan aidot ja voimakkaat soundit tekevät Holy Diverista tavallaan tuoreen kuuloisen vielä lähes 30 vuotta myöhemminkin.

Yksi Holy Diverin tärkeimmistä tekijöistä on tietenkin sen rakenne ja laatu kappalemateriaalin puolesta, minkä osalta tämä 42-minuuttinen kokonaisuus yltää korkeuksiin tyylikirjonsa ja tasapainonsa puolesta. Kuten todettua, ovat kaikki kappaleet riffiensä, melodioittensa, soolojensa ja varsinkin vokaaliensa puolesta heikoimmillaankin mainiota jälkeä, mutta samaa voidaan sanoa myös kokonaisuudesta. Holy Diverin kattauksessa on mukana räväkän vauhdikas avausraita Stand Up And Shout, tarttuva ja tunnettu keskitempoinen hitti Holy Diver, raskas ja kitaravoittoinen Gypsy sekä keskitempoinen ja jälleen laulupainotteisempi Caught in the Middle. Tämän jälkeen albumin puolessavälissä kokonaisuutta tasapainottaa moniulotteinen aina balladimaisuuksista revittelyihin yltävä klassinen hitti Don't Talk to Strangers. Levyn loppupuoli ei oikeastaan häviä alkupuolelle tuumaakaan, sillä rytmeilläkin leikittelevä monipuolinen ja raskas Straight Through the Heart, taianomainen ja tunnelmallinen Invisible, mahtava hitti Rainbow In the Dark ja albumin eeppisesti päättävä Shame On the Night sinetöivät kiehtovien kappaleiden lähes notkahduksettoman voittokulun.

Holy Diverin laadusta, Dion aina vain mahtavasta äänestä, eri jäsenien soitosta tai yksittäisistä kappaleista ja niiden merkityksestä itselleen tai muille voisi puhua vaikka kuinka pitkään, mutta kuten arvata saattaa, on paljon parempi jättää loput todistelut musiikille itselleen. Jos raskaasta musiikista pitävä on yhtään heavy metallin perään, kuuluu Holy Diver monien muiden albumien lailla ehdottomaan yleissivistykseen, josta ei sovi luistaa. Jos albumin 42 minuutin kestoon ei mahdu yhtään huonoa kappaletta, se on pullollaan silkkaa klassikkomateriaalia ja unohtumattomia hetkiä, ei juuri mikään jääne kokonaisuuden kannalta epäselväksi. Dion oltua osallisena Rainbown ja Black Sabbathin kaltaisissa bändeissä toinen toistaan mahtavammilla levyillä, voisi soolouran alkua kutsua jonkinlaiseksi hattutempuksi, Holy Diverin nostettua Dion soolouran heti  sen ansaitsemalle tasolle.