Kutsukaa sitä sitten power tai heavy metalliksi, oli Roland Grapow ja Uli Kusch perustama Masterplan jonkin aikaa yksi lajinsa ehdottomasti parhaista tulokkaista 2000-luvulla. Tästä pitivät huolen bändin nimikkoalbumi ja sitä seurannut Aeronautics, joita ajan hammas ei ole syönyt lainkaan ainakaan kuluneen 5-7 vuoden aikana. Monille Masterplan oli yhtä kuin kitaristi Roland Grapow, rumpali Uli Kusch ja laulaja Jørn Lande, mutta viimeisenä mainitun lähdettyä bändistä vuonna 2006, uskoi lähes yhtä moni Masterplanin kykenevän jatkamaan tästä huolimatta omillaan. Toisin kävi, kun vain yhden albumin mittaiseksi yhteistyöksi jäänyt aikakausi Mike DiMeon kanssa jätti jälkeensä ainoastaan selvästi edeltäjiään väsähtäneemmän albumin MK II.

Teorian osiensa summasta vahvistaa viimeistään nyt Masterplanin neljäs albumi, Time to Be King. Levyn nimen mukaisesti kuningas on palannut, puhuttiin sitten Masterplanista tai uuden levyn myötä takaisin bändiin palanneesta Jørn Landesta. Olivatpa syyt kolmannen albumin väkinäisyydelle mitkä tahansa, on tämä välivaihe helppoa antaa anteeksi Time to Be Kingin myötä. Nyt Masterplanissa on jälleen kaikki peruselementit kasassa, kun bändi lyö yhteen pakettiin juuri sopivalla tavalla raskasta ja silti melodista metallia, albumilla on mukana yksi raskaan musiikin maailman tämän hetken parhaista laulajista ja ennen kaikkea biisimateriaali on enemmän kuin kohdallaan. Kaiken tämän keskellä Masterplan pitää kuitenkin edelleen kiinni yhdestä sen perusperiaatteista. Se on edelleen bändi, joka ei jää polkemaan paikalleen tehden samaa albumia uudelleen ja uudelleen, Time to Be Kingin tuodessa paljon uusia sävyjä palettiin.

Jos Time to Be Kingia olisi pakko verrata Masterplanin aiempaan tuotantoon, asettuisi se todennäköisesti jonnekin kahden ensimmäisen albumin välimaastoon. Mukana on siis sävyjä niin debyytin metallisemmasta rouheudesta kuin Aeronauticsin melodisemmasta nostattelusta. Ennen kaikkea Time to Be King nousee kuitenkin omalle jalustalleen, jossa Masterplanin tapa yhdistellä jyrääviä riffejä, tarttuvaa melodisuutta, vetoavia sooloja ja koukuttavia kertosäkeitä tavoittaa kenties parhaan tasapainon koko bändin tuotannossa. Mitä tulee Jørn Landeen, on kaikki sanottava miehen kyvyistä laulajana jo varmasti sanottu. Todettakoon silti toistonkin uhalla, että vaikka Jørn Lande oli jo esimerkiksi edellisen Masterplan-nokkamiehityksensä aikana yksi heavy-maailman parhaista laulajista, ylittää mies jälleen kerran itsensä Time to Be Kingilla huikeasti aina äänialan rosoisimmasta voimasta herkimpiin melodisiin tulkintoihin saakka.

Time to Be King sisältää oikeastaan kaikkea sitä, mitä hyvältä melodiselta metallilta saattaa toivoa kuulevansa ilman laukkamaisien juoksutuksien, juustoisien melodioitten ja moneen kertaan kuultujen balladien tyyppisiä kliseitä. Jo aloituskappale Fiddle Of Time lyö yhteen terävän metallisen riffin tarttuvien synamelodioitten ja kertosäkeen kera, minkä linjalla myöhemmin albumilla jatkavat myös Far From The End Of The World, The Sun Is In Your Hands ja Blue Europa. Iskevimpien rallien rinnalle toisessa vastapäässä kuullaan vielä melodisempia ja samaan aikaan riffeiltään myös raskaampia vetoja karskin Blow Your Winds, fiilistelevän Lonely Winds Of Warin ja kiihkeän The Black Onen merkeissä. Kuin kaikkea tätä yhdistellen levyltä voi löytää vielä polveilevammin sovitettuja ja sitäkin tunnelmallisempia kappaleita Time to Be Kingin, The Dark Roadin ja Under the Moonin tapaan, joista ei intensiivisyyttä ja syvyyttä puutu.

Viimeistään siinä vaiheessa kun Jørn Lande laulaa kylmiä väreitä aiheuttaen "If tou ask me how I know my rock and roll! All my life I gave my heart and my soul!" kappaleessa The Dark Road, on peli Masterplanin puolesta täysin selvä. Nyt ei puhuta väsähtäneestä bändistä, jonka perustivat Helloweenissa aikanaan soittaneet vanhat ukot, jotka saivat aikaiseksi muutaman hyvän levyn ja menettivät tämän jälkeen otteensa metalliin. Sen sijaan puhutaan bändistä, joka tekee edelleen kursailemattomasti sitä, missä se on paras. Tinkimätöntä melodista metallia, jossa ehkä yhdistyvät lajin muutaman vuosikymmenen parhaat puolet, mutta Masterplan onnistuu monista muista aikalaisistaan poiketen kuulostamaan ainoastaan omalta lujalta itseltään.