Saksalaisen Frostgrimin savuaville raunioille pystytetty Der Weg Einer Freiheit on vasta reilun vuoden ikäinen yhtye, mutta ensilevy on pukattu ulos jo viime vuoden puolella ja sittemmin myös uusintajulkaisun muodossa, kiitos loppuun myydyn ensipainoksen. Mitään uutta, ihmeellistä tai mullistavaa ei Der Weg Einer Freiheit tarjoa, mutta jos jotain, niin varman menolipun melodisen ja nopeatempoisen black metalin maisemiin.
Melankolisuutta tavoittelevilla melodioilla tietään raivaava kolmikko on luonut ehkä hieman oudon, joskin muutoin tavallisista elementeistä koostuvan kokonaisuuden. Siinä missä yhtye muutoin varjelee alakuloisuuden kylmää liekkiä, on bändin nopeatempoinen mäiske jotakuinkin täysin toiseen suuntaan kumartavaa. Vaan mikäpä hänessä, kun yhdistelmä toimii tappavan varmasti. Biisit rullaavat kevyesti eteenpäin, paikoin pitkistäkin sävellyksistä huolimatta ja lopputulos tuntuu tasaisen mukavalta kuunnella.
Soundit, kireä rääkynä ja viimeistely ovat kohdallaan. Heikot lenkit on karsittu minimiin ja ylipäätään teos tuntuu yhtenäiseltä ja tasalaatuiselta. Mutta tasalaatuisuudella on myös tasapäistävä vaikutus, ja pidemmän päälle DWEF tuntuu olevan kuin yhden puun yhdestä ainoasta oksasta veistettyä. Ehkä paketti näillä antimilla olisikin toiminut paremmin mcd-muodossa kuin kokopitkänä julkaisuna.
Reilusta yksipuolisuudestaan huolimatta levy on kokonaisuutena onnistunut ja sen verran maukas parhaimmillaan, että sitä jaksaa pyöräyttää kerran jos toisenkin levyyn siliti kyllästymättä.
27.06.2010, Serpent |