Melodisen death metallin kenttä alkaa olla niin tukkoon soitettu, että eduksi erottuminen vaatii erittäin laadukasta materiaalia. Vanhat tekijät ovat edelleen vauhdissa ja seuraajiakin on kolmetoista tusinaan, joten itävaltalainen In Slumber saa pistää parastaan pysyäkseen vedenpinnan yläpuolella.
Joskus vain parhaansa yrittäminen ei riitä mihinkään. In Flamesin ja Soilworkin diskografiat ovat selvästi syvälle bändin mieliin iskostettuja kappaleiden nimiä myöten. Kertosäkeet liitelevät tarttuvasti ja säkeistöissä poljetaan jyrisevästi, mutta käsijarru on ainakin sävellyksellisesti jäänyt päälle. Täydellisestä omalaatuisuuden puutteesta huolimatta mukavaa melodista leikittelyä tarjotaan kappaleissa Bleed in Vain ja Soulwraith Princess. Ennalta arvattavuus kuitenkin syö pohjan koko albumin alta. Puolimatkan krouvissa Fragile Synthetic Order poikkeaa edes hieman normista.
Arcane Divine Subspecies on täydellistä taustamusiikkia. Samat ideat on toteutettu jo kyllästymiseen saakka ja myös laadukkaammin, joten levy soi häiritsemättä mitä muuta kuuntelija sattuukaan tekemään ja ajoittain palkinto odottaa sokerikuorrutetuissa koukuissa. Varsinaisesti tosissaan otettavaksi levytykseksi aineksia ei ole.
24.05.2010, Teijo Aflecht |