Tylsää. Kuvatakseni Ean esittämää musiikkia mahdollisimman yksiselitteisellä adjektiivilla, minun on pakko käyttää samaa sanaa toisenkin kerran: TYLSÄÄ.

Eahan on kuin onkin venäläinen (eikä yhdysvaltalainen, kuten edellisessä arviossani erehtyväisesti luulin), venäläisen Solitude Productionsin, ei-niin-yllättäen poimima yhtye, joka soittaa kuten edellisessä arviossanikin sanoin: jonkinlaista geneeristä funeral doomia.

Yhtye toki pyrkii edelleen luomaan jonkinlaista mystiikan verhoa ylleen, mm. käyttämällä jotain muinaista kieltä sanoituksissaan, sekä yleisesti ottaen näköjään pyrkii häivyttämään kaikki mahdolliset inhimilliset asiayhteydet liittyen yhtyeeseen. Tämän todistaa pikainen vilkaisu Metal Archivesiin, jossa bändistä ei ole edes alkeellisimpia kokoonpanotietoja tarjolla.

Mutta, tässä on jälleen kerran varsin iso mutta. Nimittäin kaikki tällainen, mitä nimittäisin lähinnä pseudoälyllisyydeksi ja tekotaiteelliseksi kikkailuksi ei pelasta tätäkään levyä siltä, mitä se pohjimmiltaan on. Eli varsin epäinspiroitunutta ja geneeristä funeral doomin tapaista. Tai kun se ei edes ole varsinaisesti enää funeral doomiakaan, vaan mahdollisimman tavanomaista ”funeral doomin” ja melodisen goottidoomin sekoitusta, tai ainakin jotain sinne päin tyyliin. Ukko korisee, ja mahtipontisen synkeät äänimaisemat vyöryvät päälle kuin laava, ja mukana kuullaan toki perinteisen kohtalokasta pianon pimputustakin. Mutta valitettavasti mikään näistä kuluneista tehokeinoista ei vain herätä enää sen suurempia tunteita.

Mainitsinko jo, kuinka tylsää mielestäni tämä musiikki on? ’Nuff said.