Hollantilainen After Forever ehti olla kasassa paritoista vuotta ja tehdä viisi studioalbumia ennen viimevuotista hajoamistaan. Bändin pitkäaikainen keulakuva Floor Jansen ei ole jäänyt laakereilleen lepäämään, vaan laittoi pian uutta bändiä kasaan ja eipä aikaakaan, kun vanha levylafkakin lähti komppaamaan. Mukaan liittyi AF-kollega, säveltäjänä ja kosketinsoittajana toimiva, Joost van den Broek ja lisäapua sävellyspuolella tarjoaa myös tunnettu tuottaja-muusikko Waldemar Sorychta.
Joskus tekisi mieli sanoa, että kun olet kuullut yhden lukuisista hollantilaisista naislaululla varustetuista metallibändeistä, olet kuullut ne kaikki. Sinänsä ReVampissa ei ole tällä saralla mitään uutta tai erityisen erottuvaa. ReVampin debyytti on sanalla sanoen erittäin dramaattista, melankolista, paikoin hyvinkin mahtipontista ja kirpakan helmeilevää melometallia, joka kyllä ammentaa sävyjä kiitettävän monipuolisesti. Syna- ja kitarasooloissa sentään irrotellaan maireasti ja taidokkaasti, eikä laiteta vain muutamaa kolmisointuista sarjaa peräkkäin. Jansen käyttää ääntään hyvinkin räväkästi ja estottomasti, vaikkei kyllä ole alansa parhaimmistoa. Muttei onneksi myöskään siitä ärsyttävimmästä, yksitoikkoisimmasta ja aivan geneerisimmistä päästä.
Ja kun levyn tarjontaan alkaa kotiutua hieman paremmin, ne pahimmat pelot käyvät toteen jo, tai sitten vasta, puolenvälin kohdilla. Mikä hemmetti siinä on, että tällaiseen musisointiin on aina pakko tunkea väkisin turhaa karjuntalaulua? Naislaululla sävytetyn metallin maustaminen extrememmillä miesvokaaleilla, eli suomeksi korinoilla. Jos jokin toimii jollakulla muulla, se ei tarkoita, että se toimisi kaikilla. Tuohan se hyvää kontrastia kyllä, mutta ReVampin tapauksessa tuntuu kyse olevan lähinnä kiintiöstä tai suorastaan muodin mukana ratsastamisesta. Saman turhan vitsauksen Mark Jansen vei aikoinaan After Foreverista Epicaankin. Ei näin, jos se ei ole tarpeen.
ReVampin aloitus ei ole sinänsä mikään huono, mutta jotain uutta tähän skeneen saisi kehitellä ja jättää ne turhimmat kliseet pois, jos aikoo jotain saavuttaa.
26.05.2010, Tero Lassila |