Kansitaide Thor
Only The Strong (reissue)
CD
[ Ektro Records ]

( 9 )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä! Osta CDON:ista
01. 2045
02. Only The Strong
03. Start Raising Hell
04. Knock 'em Down
05. Let The Blood Run Red
06. When Gods Collide
07. Rock The City
08. Now Comes The Storm
09. Thunder On The Tundra
10. Hot Flames
11. Ride Of The Chariots
12. Lady Of The Night (Bonus)
13. Warriors Of The Universe (Live from the Sweden Rock Festival)

Thor hämmensi viime kesänä pohjoismaisilla hevifestivaaleilla kumivasaroillaan, naamareillaan ja päähineillään, mutta kaiken tilpehöörinkään alta ei voinut olla kuulematta tarttuvia metallihymnejä. Niitä on määrällisesti kertynyt eniten alun perin vuonna 1985 julkaistulle Only The Strongille, jonka porilainen Ektro pistää nyt pihalle kolmantena Thor –uusintajulkaisunaan. Toivottavasti jatkoakin seuraa, sillä Only The Strongin seuraaja Recruits on myös täysipainoinen Thor –albumi, vaikka se toimi myös samannimisen elokuvan soundtrackina. Samoin myöhemmistä, hieman sekavista äänitteistä voisi tehdä huolella toimitetun koosteen.

Jos Thorin debyytti, vuonna 1977 ilmestynyt Keep The Dogs Away, oli kiinni ajassaan kuulostaen Dictatorsin ja Starzin kaltaisten punkkia ja glamrokkia sekoittavien orkesterien tuotoksilta, niin kakkostäyspitkä jatkoi pari vuotta aikaisemmin ulostulleen Unchained –mini-lp:n linjaa. Jon-Mikl Thor uusine kohortteineen oli löytänyt Judas Priestin ja Iron Maidenin kaltaiset brittiryhmät ja teki niiden käyttämistä aineksista itsensä näköistä muoviviikinkiheviä.

Only The Strong on pullollaan tarttuvia kertosäkeitä ja yleistä hyvää meininkiä, jota voi diggailla joko kyynisen sarkastisesti tai ihan tosissaan. Itsellänikin oli välillä parinkymmenen vuoden tauko levyn kuulemisen kanssa, mutta jostain selkärangasta jokainen kertosäe hiipi takaisin mieleen. Bonuksena uudelleenjulkaisu tarjoaa mainitulta Recruitsilta irrotetun Lady Of The Nightin, joka osoittaa, että Thor olisi pärjännyt tukkahevinkin parissa, vaikka häipyikin kuvioista kyseisen genren ottaessa vallan. Toinen lisäraita Warriors Of The Universe toimii taas allekirjoittaneelle mukavana muistona viimekesäisestä kohtaamisesta Thorin kanssa Sölvesborgin aurinkoisessa keskipäivässä. Lisäksi se osoittaa myös sen, että kuusikymppiseltä muskelimasalta syntyy vieläkin tarttuvaa tavaraa.
 



17.05.2010, Mika Penttinen
http://www.thorcentral.com Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 2307
Palaa »
 
Bookmark and Share