Kansitaide On the Edge of the NetherRealm
Different Realms
CD
[ BadMoodMan/Solitude Productions ]

( 7 )
01. Day and Night
02. Solitude
03. Get the Fuck out from Others
04. Boundless Life
05. Rebirth
06. On the Verge
07. Past
08. Dream

Venäläinen On the Edge of the NetherRealm, omaa paitsi pitkähkön nimen, myös jäseniä eräästä aikaisemmin arvostelemastani venäläisestä gootahtavaan death/doom metaliin kallistuvasta tapauksesta. (eli Откровения Дождя) = Revelations of Rain)

Muistikuvat tuosta yhtyeestä olivat jokseenkin, geneerisen, mutta omalla tavallaan ”ihan kivan” goottidoomin suunnalla, ja valitettavasti tämä yhtye ei paljoa paremmaksi pistä.

Bändihän koostuu kahdesta jäsenestä, eli Vladimir Andreevista joka hoitaa kaikki instrumentit Different Realmsilla, sekä Sethayesta, joka puolestaan hoitaa kaikki laulut. Yhtyeen esittämä goottidoom on varmasti sinällään teknisesti varsin pätevää tavaraa, eikä Sethayen musiikkityyliin sinänsä sopivassa korinassa ole mitään sinällään viallaan myöskään.

Mutta onko levyllä yhtään mieleen jäävää sävellystä, tai edes riffiä tai melodianpätkää? Enemmän tai vähemmän valitettavasti täytyy jälleen kerran todeta tämän olevan juuri sellaista ”ihan kiva” kategoriaan menevää, romanttista ja tumman puhuvaa mydyingbride-henkistä goottidoomia, jossa kuullaan perinteisten bändisoittimien ohella myös pianonpimputusta.

Tämä edellä oleva kappale summaa täysin sen, kuinka tavanomaisesta, ja vähän tunteita herättävästä tavarasta on pohjimmiltaan kyse. Pelkkä tuotteliaisuus useissa yhtyeissä ei näköjään takaa aina sitä kaikista mieleen painuvinta, saati omaperäisintä kuuntelukokemusta. Varsinkin kun jos muistikuviini on luottamista, äijän ”pääbändikin” on haukotuttavan lähellä Different Realmsia.



05.06.2010, Heikki Puuperä
http://www.realmusic.ru/on_the_edge/ http://www.myspace.com/ontheedgeofthenetherrealm Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 573
Palaa »
 
Bookmark and Share