Muutamia pienlevyjä aiemmin julkaissut ja hieman keikkaillut Embassy of Silence ei ole välttämättä osunut bändin ahkerasta omatoimisuudesta huolimatta monien korviin ennen nyt ilmaantuvaa debyyttiä. Supernova Recordsin kaappaama Embassy of Silence saattaa päällisin puolin vaikuttaa suorasukaiselta naislaulettua ja melodista metallia/rockia soittavalta bändiltä. Jo Euphorialight kuitenkin osoittaa, kuinka bändin voimavarat yltävät paljon laajemmalle, eivätkä liian helppo tarttuvuus tai kertakäyttökertseihin luottaminen kuulu joukon perisynteihin.

Ihan ensimmäisenä Embassy of Silence herättää mielikuvan suhteellisen keskitempoisella tahdilla kappaleissaan etenevästä bändistä, joka luottaa kitaroissa yhtä paljon raskauteen kuin melodisuuteenkin ja ei nosta kertosäkeitä ihan liikaa muiden osien yläpuolelle. Kuuntelukertojen lisääntyessä Euphorialight paljastaa kuitenkin jatkuvasti uusia puolia itsestään. Embassy of Silencella on nimittäin itse asiassa hallussaan erittäin toimiva resepti, jossa melodiset riffit ladataan sopivan progressiivisella kulmikkuudella, sovitukset ovat parhaimmillaan jopa yllättäviä ja kaiken keskeltä löytyy myös virtaviivaista tunnelmaa. Unohtaa ei pidä myöskään vokalisti Ines Lukkasta, joka melodisimpien tulkintojensa ohella uskaltautuu tilaisuuden tullen myös revittelemään. Hieman samalla tavalla Embassy of Silence sävyttää kappaleitaan salakavalalla tyylillään esimerkiksi akustisuuksien, erikoisten tahtilajien ja poikkeavien melodioitten voimin.

Aiemmin mainituista syistä johtuen ei yllätä, kuinka Embassy of Silence on jo debyytillään vahvimmillaan nimenomaan rikkaimmissa kappaleissaan. Myös suorasukaisempiin melodioihin ja kertosäkeisiin luottavat Soul-Broken, I Ride Alone, Deadline Playtime ja Void ovat mukavasti kulkevia sävellyksiä, mutta jäävät väkisinkin hieman harmaammiksi esityksiksi Euphorialightin parhaimmiston varjoon. Embassy of Silencen todelliset mahdollisuudet lähtevätkin paljastumaan monipuolisemmissa kappaleissa Passion And Savageryn, Baron Samedin, Absinthe Eyesin, The Mercury Lampin ja Euphorialightin tapaan, joissa bändin kulmikkaimmat, melodisimmat ja tunnelmallisimmat puolet yhdistyvät kontrastia laajentaviin akustisuuksiin hienosti. Albumi olisi voinut kenties olla tempoiltaan ja sävyiltään jopa vielä monipuolisempi, kun yhdentoista noin viisiminuuttisen kappaleen myötä pieneltä puutumiselta ei kaikesta huolimatta voi oikein välttyä.

Euphorialight on siis hieman tavallista kypsempi, mutta samalla myös ennen kaikkea lupaava debyytti. Jo nyt Embassy of Silence on aavistuksen uskaliaampi bändi kuin monet muut melodisen metallin tulokkaat. Tästä huolimatta jatkoa ajatellen voi vain toivoa, että sekä sävellyksiltään että vokaaleiltaan Embassy of Silencelta löytyy vielä enemmän rohkeutta venyttää ääripäitään. Euphorialightilla voi nimittäin monesti huomata, kuinka bändin keskilinjasta poikkeavasti vaikkapa vielä vapaampi ja lajityypeistä vapaampi lennokkuus saattaisi viedä bändin tyyliä vielä vahvemmille suunnille. Toisin sanoen tavallisimmasta massasta erotutaan jo nyt, mutta vielä värikkäämmän ilmaisun valjastaminen ei tekisi Embassy of Silencelle ainakaan pahaa.