Itselleni ja todennäköisesti myös aika monelle muullekin tuikituntematon ranskalaisyhtye Klone iski täysin puun takaa. Kyseessä on jo poppoon neljäs levy sen kymmenvuotisella taipaleella, joten aika hyvin ovat aktiivisuudestaab huolimatta piilossa pysyneet. Bändin musiikillinen linja seurailee hyvin vahvasti Toolin taidemetalli-häröilyjä, mutta yksioikoisesta kopiosta ei ole kyse. Klone onnistuu tuomaan musiikkiinsa hieman Alice in Chains -tyylistä synkkyyttä ja mystiikkaa sekä post rockille ominaista eteeristä tunnelmaa, menemättä silti ylimalkaisesti himmailun puolelle. Jos väkisin haluaa etsiä, löytää vaikutteita vaikka mistä. Jokatapauksessa vaihtoehtoprogemetalli, grunge ja avantgarde-rock lyövät kättä sopusoinnussa, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin.

Ensimmäisenä huomio kiinnittyy persoonallisen äänen omaavaan laulajaan Yann Ligneriin, jonka laulutapa muistuttaa sekin Maynard Keenania, mutta varustettuna vahvalla grunge-säröllä. Pahaa sanottavaa ei ole muistakaan soittajista, mutta ei jää epäselväksi, kuka on tämän bändin tärkein jäsen.

Klonen musiikissa ei voi puhua pelkistä kappaleista, jotka toki ovat hyviä, sillä tärkeämmässä asemassa on kokonaisuus ja tunnelma. Soljuva musiikillinen virta vie mukanaan ja jokaisella kuuntelulla löytää jotain uusia, pieniä nyansseja: erikoisia rytmikikkailuja, ääniä tai outoja soittimia. Esimerkiksi Closed Season on kuin huono trippi keskellä täyteenahdettua marokkolaista kauppakamaria.

Yhtye onnistuu siinä, missä moni muu kusee omiin muroihinsa: se yhdistelee todella sujuvasti vaikutteita esikuviltaan, sulauttaen ne omaan ilmaisuunsa ja luo sille selvästi tunnistettavan, oman soundin. Toki se muistuttaa vahvasti myös esikuviaan, mutta vain hyvällä tavalla. Vaikka kappaleet ovat varsinaisia palapelejä, ovat ne vahvasti omilla jaloillaan seisovia teoksia, ei liian helppoja eikä liian sekavia. Jopa lopetusraitana kuultava Björk-laina Army of Me toimii aivan älyttömän hyvin. Tämä onkin levyn metallisin ja selkein raita.

On vaikeaa sanoa, mikä Black Daysista tekee niin hyvän albumin. Arvosanaa on vaikea antaa lyhyen kuuntelujakson perusteella, mutta mitään haukuttavaa en kiekosta keksi. Jotenkin on vaan vahva kutina siitä, että tämä levy kasvaa kuuntelussa samalla tavalla kuin suurimman esikuvansa Toolin levyt. Heti alkuun kuulee, että kyseessä on laatutavaraa, mutta lopullinen kolahdus tapahtunee vasta kuukausien päästä. Vaikka kuinka yritän olla ankara, on Klone ansainnut allekirjoittaneelta kiitettävän arvosanan. Pitkästä aikaa.