Sokkona valitut arviointikohteet ovat joskus tyhjä arpa. Lacrimosaa joskus muutamia biisejä kuulleena ajattelin, että Schattenspiel  voisi olla mielenkiintoinen lätty keväisten iltojen arvosteluratoksi: Suomalaisväritetty Lacrimosa kuitenkin on alansa yksi edelläkävijöistä ja jo päässyt parinkymmenen vuoden ikään. Vuoden 2010 kunniaksi yhtye ei tarjoakaan uutta levyä vaan vanhoja julkaisemattomia kappaleita vuosien varrelta. Schattenspiel on kyynisesti sanottuna 20 vuoden jämäbiisit. Vähemmän kyynisellä tavalla ilmaistuna ne ovat levyjen teemoihin sopimattomia kappaleita. Tavallisen kaavan mukaan, levylle on tekaistu vielä pari uuttakin viisua fanien ostettavaksi.

On myönnettävä etten saan kokonaisuudesta paljoakaan irti. Osansa ongelmasta luo mielenkiintoinen lehdistökappaleiden julkaisupolitiikka, jossa jokainen biisi on pätkäisty kolmen minuutin kohdalta. Etenkin tämänkaltaisessa tunnelmoinnissa käytäntö on erikoinen. Levyllä on kappaleita joiden kestot on väliltä 2:14 aina 8:44:ään asti, mutta joka veisusta saa kuulla korkeintaan sen hieman yli 3 minuuttia. Koska tyylilajille uskollisesti jopa introt saattavat kestää minuutin tai pari, niin kappaleisiin tutustuminen on perin hankalaa. Suurimmasta osasta kappaleita ei tosin ole ryövätty kuin noin neljännes lopusta, mutta siltikään feidaamiseen päättyvä tunnelmointi ei oikein puolusta paikkaansa.

Koska Schattenspiel ei oikein voi olla minkäänlainen kokonaisuus, on olo kuin kuuntelisi single-julkaisua. Jokainen kappale on yksilö eikä levyssä ole minkäänlaista draaman kaarta. Ainoa viitekehys, mitä tässä voidaan tarkastella on yhtyeen oma evoluutio ja se, miten 20 vuotta aikaa on muuttanut yhtyeen musiikkia. Kun tutkii levyn varhaisimpia kappaleita, voi todeta, että Lacrimosan musiikki oli hieman kokeilevampaa, ehkä jopa amatöörimäisempää. Koska yhtyeen levytykset eivät ole tuttuja, en pysty sanomaan, pitääkö näkemykseni paikkaansa albumien suhteen mutta ainakin kokoelmalla esitetty ilmiö on vahvasti läsnä. Mitä pidemmälle levy etenee, sitä paremmin melodiat tulevat esille ja tuotantokin paranee. Kappaleet muuttuvat suoraviivaisemmiksi ja helpommin lähestyttävämmiksi.

Schattenspiel on siis kokonaisuudessaan fanijulkaisu. Sitä ei ole edes tarkoitettu ihmisille joille Lacrimosa ei ole ennestään tuttu. Yhtyeen musiikkia ymmärtämättömänä on vaikea sanoa, että tarjoaako kokoelma faneillekaan mitään, mutta sen tiedän, että satunnaiskuuntelijalle sisältö on heikonlaista. Siksi jätän pisteytyksen pois; osaksi myös julkaisupoliitiikan vuoksi, mutta myös materiaali on tiukasti omalle kohdeyleisölleen tarkoitettua. Satunnaiselle turististille en uskalla luvata tämän tarjoavan suuriakaan elämyksiä.