Ennen tuoretta soololevytystä ruotsalaisella Magnus Pelanderilla on takanaan vuosikymmen psykedeelistä ja ennen kaikkea energistä, vanhan koulukunnan hard rockia Witchcraftin riveissä. Eponyymilla soolodebyytillään persoonallisesta äänestään tunnettu Pelander hylkää suurimman osan Witchcraftin teeseistä säilyttäen kuitenkin tietyn vanhakantaisuuden.

Vaikka kolmosbiisi You Have Got No Friends to Turn to yltyy kenties turhaankin hieman riffipohjaisempaan ja sähköisempään menoon, ovat levyn peruspilareina parhaan singer/songwriter-perinteen mukaiset akustiset, folkahtavat ja haikeat sävellykset. A Sinner's Child pelaa lempeästi akustisen kitaran ja pianon duettona Pelanderin laulaessa leppoisasti lämpimällä ja omaleimaisella äänellään. Hope on yksinkertaisine lyömäsoittimineen vielä aavistuksen juurevampi veto, kun taas You Have Got No Friends to Turn to on jo mainittuine heviriffeineen melko kaksijakoinen kappale. Puolivälistä eteenpäin pehmeästi muriseva fuzz-särö ja lopun villimpi sähkökitarasooloilu eivät toki sinällään kuulosta huonolta, mutta EP:n lähes hartaan tunnelman ne onnistuvat rikkomaan.

Onneksi lyhyen levyn todellinen helmi on kuitenkin säästetty viimeiseksi. Stardust vie ajatukset Espersin kaltaiseen nykybändiin, jonka herkässä ja kauniissa folk-musiikissa 70-lukulainen tunnelma ei ainoastaan synny uudelleen, vaan kiteytyy kauneimpaan muotoonsa. Hienovaraisten jousisovitusten alla tähtipöly syntyy jälleen yksinkertaisesti akustisesta kitarasta ja pianosta, jonka päällä Pelanderin heittäytyvä tulkinta loistaa kirkkaana mutta kaihoisuudessaan kaukaisena tähtenä. Aivan näin tähtitieteellisen hyvää ei materiaali ole läpi levyn, mutta kokonaisuudessaan Pelanderin esikoissoolo on miellyttävää folk-tunnelmointia, jota kuulisi mielellään täyspitkän levyn muodossa mahdollisimman pian.