Meat Loafin levyt ovat joko mahtipontisia tai erittäin mahtipontisia. Hang Cool Teddy Bear kuuluu ensimmäiseen ryhmään. Teatraalisuutta on ilman muuta mukana, mutta ei aivan siinä määrin, mitä parhaimmillaan/pahimmillaan (valitse itsellesi sopiva vaihtoehto).

Viime levyn jälkeen nähdyn parin keikan perusteella en olisi odottanut näin verevää levyä. Muutama vuosi sitten vakavasti sairaana ollut Meat Loaf on toipunut oivaan vireeseen. Sen lisäksi taustabändi ja vierailijat (Steve Vai, Brian May, Jack Black ja telkkarin House, Hugh Laurie) soittavat upeasti, eikä sävellyksissäkään ole isommin moittimista. Pari vähän tylsempääkin raitaa onnistutaan tällä kertaa pitämään pinnalla yllättämällä kuulija jollain odottamattomalla soitannollisella hienoudella tai sovituksellisella koukerolla. Koko komeudesta huokuu hyvä fiilis ja soittamisen riemu. Yli kuusikymppinen solistimme ei ole äänensä puolesta enää huippuvuosiensa veroinen, mutta tästä on selvitty siten, että biisit eivät yllytä Marvin Lee Adayta ylittämään rajojaan.

Yllättävää on monessa biisissä mukana oleva akustinen kitara. Los Angeloser osoittaa, että Meat Loafin teatraalisella tyylillä voi mainiosti esittää lähes kokonaan akustisenkin laulun. Tämän lähemmäksi tämä artisti tuskin ikinä nuotiolaulua pääsee. If I Can’t Have You on tahollaan tyypillinen Meat Loaf –duetto. Siis naispuolisen laulukumppani Kara Dioguardin kanssa. Biisi itsessään on hyvä, mutta muistuttaa liiaksi muita vastaavia aiemmilta levyiltä. Tähän oikeastaan kiteytyy koko levy. Muutama uusi oivallus, mutta aika paljon vanhaa ja hyväksi havaittua – eikä muutaman kuuntelun perusteella sellaista, jonka paikka olisi automaattisesti seuraavalla Best of –kokoomalla. Lähimmäksi tätä voisi päästä Song of Madness, joka yhdistää ennakkoluulottomasti 2000-lukuisen jyräriffin akustiseen kitaraan ja päähenkilömme tunnistettavaan lauluun.

Jotkut vanhat jäärät jaksavat väittää, että trio on ainoa oikea rock-yhtyeen kokoonpano. Meat Loaf ja kumppanit antavat palttua moiselle, kyllä iso yhtye soi komeasti! Vaikka meno on joskus ollut pömpöösimpääkin, ei Hang Cool Teddy Bear voisi oikeastaan enempää ilahduttaakaan. Muotivirtauksille on annettu korkeintaan pikkusormi, eikä monen muun veteraanin hyydyttämää väsymystä esiinny. Tämä on Meat Loafin paras levy sitten vuoden 1993 Bat Out of Hell II:n. Enempää ei voi eikä tarvitse vaatia.