Kivimetsän Druidi toi folk-henkisellä fantasiametallillaan mukavan piristysruiskeen jo demoaikoinaan. Kolmen vuoden takainen The New Chapter -demo ansaitsee edelleenkin täydet pisteensä. Kahden vuoden takainen Shadowheart-debyyttialbumi oli vielä tietynlaista hakemista, etenkin kun levyn tekninen toteutus ontui, eivätkä vanhatkaan biisit päässeet parhaalla tavalla oikeuksiinsa. Saati sitten demoversioiden tasolle. Kakkosalbumillaan bändi on mennyt selvästi ammattimaisempaan suuntaan toteutuksessaan. Instrumenttien ja erilaisten mahtipontisten elementtien käyttö on paljon jouheampaa ja bändi on selvästi astetta itsevarmempi. Naisvokalisti Leeni-Maria Hovila istuu bändiin selvästi paremmin ja laulaja-kitaristi Joni Koskisen rujo ääniarsenaali on noussut jopa yhdeksi bändin vahvimmista lenkeistä. Myös suomen kieli tuntuu istuvan aiempaa paremmin, vaikkei sitä toki ole käytetty parissa biisissä.

Täysosumaa Druidi ei sentään saavuta, mutta ilo nähdä, että selvää kehitystä on tapahtunut. Eikä kakusta ole silti haukattu liian isoa palaa tai lähdetty apinoimaan liikaa muita samantyylisiä akteja, vaan yhtye jatkaa itselleen ominaisella linjalla. Toisaalta yhdessä asiassa tämä "ammattimaistuminen" näkyy myös hieman negatiivisemmassa valossa. Useinhan debyyttialbumi on oma "kokoelmansa" demoaikojen parhaista tuotoksista. Nyt tietynlainen nuori tekemisen meininki ja tarttuvimmat sävellysjutut eivät ehkä ole niin särmikkäitä kuin oikeastaan minkä tahansa nuoren bändin alkuaikoina. Teknisyys ja mahtipontisuus eivät ole näitä toki täysin korvanneet tai syrjäyttäneet, vaan tuloksena on tasavahva paketti, joka ei vain pääse aivan sille tasolle, johon bändi parhaimmillaan voisi pystyä.

Soundimaailma Betrayal, Justice, Revengella on kiitettävästi kohdillaan. Kiekon alkupuolta hallitsee monivivahteinen ja taisteluhenkinen Seawitch and the Sorcerer, jonka virikkeellisyys ja kontrastisuus osuvat maaliinsa onnistuneesti. Myös yhtyeen mahtipontiset ja Turisas-henkiset orkestraatiot ovat lisääntyneet ja parantuneet, mistä parhaina esimerkkeinä toimivat Chant of the Winged One sekä Tuoppein nostelulaulu. Levyn loppupuolta hallitseva Of Betrayal repäiseekin sitten maton alta. Pelkästään Joni Koskisen ärinällä siivitetty kappale on suht aidon kuuloista norjalais-ruotsalaistyylistä black/deathia ja yllättävän autenttista sellaista kaikkine kiemuroineen. Samantyylistä materiaalia Druidi on ennenkin tuottanut, mutta Of Betrayal on sen onnistunein taidonnäyte mustemman fantasioinnin taholla. Ei nyt siis mitään primitiivisintä, mutta saattaisi moni paatuneempikin extreme-metallipuristi kuunneltuaan digata, jos esittäjän nimeä ei etukäteen mainittaisi. Raaempi laulu istuu hyvin myös muihin kappaleisiin.

Betrayal, Justice, Revenge on ehjä ja onnistunut albumi, jonka iskevyyttä varsinkaan ulkomaiseen eksotiikan ja fantasiannälkäiseen yleisöön ei kannata aliarvioida. Oma maha jää vielä nälkäiseksi, mutta täyttää tämä silti tuhdimpaakin hiukopalaa paremmin.

8+/10
Tero Lassila

Kivimetsän Druidi kamppaili pitkään demotasolla julkaisten harvinaisen laadukkaita omakustanteita, mutta nyt yhtye on reilun puolentoista vuoden sisään julkaisemassa jo toista kokopitkäänsä, joka on saanut nimekseen Betrayal, Justice, Revenge.

Esikoisalbumi Shadowhearts oli suurilta osin kokoelma vuosia vanhoja ralleja, joten Betrayal, Justice, Revengeen lähdetään ihan erilaisista lähtökohdista kaikkien kappaleiden, erikoispainoksen bonusraitana olevaa Veljet-uusintaottoa lukuunottamatta, ollessa täysin uutukaista, tätä levyä varten väsättyä materiaalia. Tunnelmallisen intron jälkeinen Aesis Lilim näyttää, ettei druidien sävellysten juuret sijaitsevat täysin samassa maassa kuin aiemminkin. Kaikkiaan mallikas levynavaaja, jossa Leeni-Maria Hovilan kuulaan kauniit laulut ja Joni Koskisen raivokkaat rähinät kilpailevat leikkisästi osien välillä, ja melodioiden folkahtavat sävyt vuorottelevat raskaampien kohtien kanssa.

Aloituskin oli vahva, mutta Seawitch and the Sorcerer on jo täysin sitä, mitä tältä yhtyeeltä soisi kuulevan. Intron thrash-poljennosta ei heti bändiä tunnistaisi, mutta säkeistön, jo esikoisalbumin muutamalta raidalta tuttu, blastin ja naisedustuksen ilmiömäisen laulusuorituksen yhdistelmä toimiikin jo tappavan tehokkaasti. Kertsissä Leeni-Maria kurottelee korkeuksiin kiljahduksillaan, jotka luovat toimivan taustan rääkyvokaaleille. Neroutta koko sävellys.

The Visitor ja Manalan Vartija ovat lyhyempiä ja yksinkertaisempia sävellyksiä, joista jälkimmäinen esittelee albumin aikana ensimmäistä kertaa myös harventuneet suomenkieliset vokaalit. Turisaksesta muistuttava Tuoppein' Nostelulaulu on nimensä mukaisesti selkeä juomalaulu, josta ei löydy sävellyksellistä ideaa riittävästi kuuden minuutin kestoonsa. Keikkatoimivuuden voisi kuitenkin veikata olevan jo aivan toista luokkaa.

Chant of the Winged One kuuluu kaikessa druidimaisuudessaan albumin toimivimpiin raitoihin, kun taas Of Betrayal on yhteydessään erittäin yllättävä veto. Raita voisi hyvin olla Dimmu Borgirin 90-luvun lopun tuotantoa, tai ilman koskettimia se uppoaisi melkein Marduk-yhteyteen. Hidas, painostava kappale ei kenties ole levyn iskevimpiä hetkiä, mutta osoittaa, ettei Kivimetsän Druidi ole tutun tyylinsä vanki. Desolation: White Wolf palauttaa vielä bändille ominaisimman tyylin sulkien levyn laadukkaasti.

Parista yllätyksestä huolimatta Kivimetsän Druidi ei ole musiikillisesti kokenut suuria muodonmuutoksia edellisestä levytyksestä, mutta tuotannollisesti Betrayal, Justice, Revenge kuulostaa hiotummalta ja ammattimaisemmalta kuin Shadowhearts. Kerrottakoon vielä, että albumin erikoisjulkaisun hankkijat saavat nauttia Veljet-demokappaleen uusintaoton lisäksi drudien näkemyksestä Summoningin Where Hope and Daylight Diesta.

8-/10
Sami Kontio