Kanadalainen Godless North kuuluu niihin bändeihin, jotka vielä 2000-luvun puolellakin saavat vahvasti toisen aallon black metalista tuttuihin elementteihin nojaavan musiikin kuulostamaan validilta. Vuodesta 2003 asti hiljaiseloa viettäneen yhtyeen koko studiotuotanto julkaistaan nyt yksissä kansissa Fimbulvetr-kokoelmana.

Lähdetään liikkeelle kakkoslevystä, joka sisältää demo- ja splittiraitoja. Kokoelman parasta antia lienevätkin kakkoslevyn raidat 1-4, eli vuonna 2003 julkaistut biisit Chemin de Haine -splitiltä. Godless North ei ansaitse pisteitä omaperäisyydellä vaan pikemmin antaumuksella, joka huokuu tyylipuhtautta ja vimmaa. Etenkin Carnage on Holy Soilin herkeämätön rumpukomppi ja viiltävät kitarariffit ansaitsevat erityismaininnan. Black Metal Endsieg II -kokoelmalta (2001) peräisin oleva In Mourning for the Night on yhtä lailla kiivasta ja kenties hivenen omaperäisempääkin materiaalia, joka nauttii myös vankemmasta mutta silti maanläheisestä tuotannosta.

Kelvollisen Burzum-coverin, Dunkelheitin, jälkeen päästään sitten Godless Northin alkulähteille, vuoden 1998 Dark Rites Of The Mystic Order -demoon. Demon intro on hyvinkin taisteluhenkinen tuoden mieleen vaikkapa Taru sormusten herrasta -elokuvat. Kun Northern Hordes sitten rävähtää käyntiin, eivät mielessä kuitenkaan enää viuhahtele peikot ja haltiat. Sävelet ovat epäilemättä läheistä sukua norjalaiselle mustalle metallille, mutta Godless Northin kiivaudessa on todella jotain poikkeuksellista. Juuri tästä syystä tämä uudelleenjulkaisu on perusteltu.

Kokoelman ykkös-CD:n täyttää puolestaan bändin tähänastisen uran ainoa pitkäsoitto Summon The Age Of Supremacy. Se jatkaa pitkälti sitä samaa lakkaamatonta ja armotonta mutta erittäin suoraviivaista rumpupiiskausta, joka jo kakkos-CD:n kappaleissa osoittautui bändin valttikortiksi. Tältä levyltä oma lempiraitani on nelosraita Under the Veil of the Night, jonka pääriffissä on nopeammasta tempostaan huolimatta samaa kylmyyttä kuin Darkthronen Transilvanian Hungerissa. Ehkä levyn kitarasoundi kuulostaa paikoin turhan ohuelta tai oikeastaan säröttömältä, kuten Upon Heathen Battlefieldsin jälkipuoli karuimmillaan osoittaa, mutta tunne välittyy onneksi tämän tuotannollisen seikan ylikin. Karuus ja koruttomuus kääntyvätkin lopulta Godless Northin eduksi. Varsinkin, jos ei yritä kuunnella yli 90-minuuttista pakettia läpi yhdeltä istumalta.