Kansitaide Nihilo
Nyktophobia
MCD
[ Omakustanne ]

( 5 )
01. Intro
02. Meating
03. Faith
04. Lords of Chaos Pt.I: Luna
05. Lords of Chaos Pt.II: Sol
06. Once Upon a Time on a Frozen Lake
+bonusvideo: Luna & Meating live at Break The Silence Sumiswald

Kesto: 19:19

Sveitsin Nihilolla on kovat luulot itsestään. Digipack-muotoon valettu omakustanne-EP pistää kasaan rähäkkää soundia, tuhtia puheita ja kuvallistakin antia, mutta kuten kannen kämäinen photoshop-kuvatus, hieman pintaa raaputtamalla Nyktophobian hehku katoaa.

Musiikillisesti Nihilo räyhää teknisen ja puolimelodisen death metalin voimin, josta löytää brutaalejakin uurteita. Pieleen kuitenkin mennään siinä, että yhtyeen musiikki kuulostaa vähän kaikelta mutta ei oikein miltään. Tempovaihteluita löytyy ja yhtyeessä on kaksi taitavaa kepittäjää, mutta jokainen suunnanmuutos jää ilman selkeää tarkoitusta. Bändin kunniaksi on sanottava, että Nyktophobia sisältää myös vanhan liiton rokkaavaa draivia, joka saa paikoin koko paketin rullaamaan.

Myös muutama melodinen hetki toimii, ja eipä Nihilon laulajan karskissa mutta sopivan voimakkaassa murinassa saati soundipolitiikassa ole valittamista. Muutoin kyseessä on aika mitäänsanomaton tekele, jolla bändi tuntuu vasta etsivän itseään. Nyktophobia onkin jo pari vuotta vanha julkaisu, joten voi olla, että Nihilo seilaa tätä nykyä paremmilla poluilla.
 



09.04.2010, Antti Klemi
http://www.nihilo.cd http://www.myspace.com/nihilo Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 702
Palaa »
 
Bookmark and Share